Ai että kun kevät on ihanaa aikaa! Huomaa kyllä mielen piristyvän heti, kun valoa on enemmän. Nyt olen vielä enemmän innoissani kaikesta, kun tiedän pääseväni toukokuussa Irlantiin. Olen aina haaveillut Irlantiin menosta ja olen alkanut uskoa, että jos on olemassa edellisiä elämiä niin omani on varmaan ollut siellä, sillä niin vahva se kutsumus sinne tuntuu olevan :D No pian pääsen lähemmin näkemään. Löydettiin Norwegianin kautta melko edullinen matka, alunperin suunniteltiin poikaystävän kanssa, että mentäisiin Edinburghiin, mutta Dubliniin menemälle tuona tiettynä ajankohtana säästettiin lähes 150€ Toisaalta Dublin on kuulemma yksi kalleimmista Euroopan maista. Mutta ei se haittaa! Voi mennä vaikka myymään vanhoja tavaroita kirppikselle lisävarojen toivossa :D Olisi jo toukokuu! YAY!
Viisaudenhampaatkin ovat nyt onnistuneesti poistettu, minulla ei ole ennen suuta puudutettu ja oli aika jännä fiilis. Yllättynyt olin kun ei se tosiaan sattunut yhtään! Eikä edes tullut poskeen mustelmaa tai turvotusta :D Oli hyvä hammaslääkäri, en voi valittaa.
Muutama viikko sitten lääkäri soitti, lääke kuulemma näyttäisi vaikuttavan sillä valkosolujen määrä oli laskenut, ne ei kuitenkaan liiankaan alas saa tietenkään mennä joten uusi verikoe otetaan jo huhtikuussa. Ja kyllä, kuume ja päänsärky ovat sivuoireita, neuvoi ottamaan lääkkeen ennen nukkumaan menoa niin kuume ehtii laskea aamuksi. Heh, ja kuulemma ei pitäisi mitään "mustelmia"/isompia jälkiä jäädä piikittelystä, lääkäri arveli, että minun olisi myös hyvä käydä uudestaan pistosopetuksessa, jos teen sen jotenkin väärin, tuli vähän blondi olo, lol. Paitsi en voi enää vedota blondiuteen niin helposti sillä värjäsin hiukseni tummemmaksi! Olen nyt piilo blondi ja sisäinen blondini yhä sekoilee, se ei varmaan muutu edes tekoälyä hankkimalla ;)
Ah mutta, ei muuta tällä kertaa...
torstai 22. maaliskuuta 2012
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Murtovaras
Tänään sitten kävi se mitä olen koko yrittäjäurani pelännyt; liikkeessämme oli vieraillut murtovaras! Aamulla, noin varttia vaille yhdeksän, olin tulossa avaamaan liikettä ja kun availin lukkoja, ihmettelin lasioven läpi näkyvää lattiaa, jolle oli levinnyt kyniä ja papereita jne. Tulin hämilläni sisään ja sitten huomasin kassalaatikon repsottavan auki ja tietenkin tyhjänä, suuriosa kuiteistakin oli kelvannut, mitä lie niillä tekee, mutta itse olisin mielelläni pitänyt ne kirjanpitoa varten!
Jääkaapinovi oli myös auki samoin keittiökaapit, liekö tullut nälkä? Olin hetken hämilläni ja järkyttynyt siitä, että mistä ihmeestä varkaat olivat tulleet, kun ovikin oli ollut kunnolla lukossa, havahduin vasta, kun äitini soitti tiedustellakseni vointiani, siinä sitten sopersin, että meidät on ryöstetty. Äiti neuvoi soittamaan heti poliiseille, olin niin sekaisin, etten tajunnut numeroakaan, lol. No, numerotiedustelun kautta poliiseille ja sieltä neuvottiin soittamaan partio paikalle 112 kautta, näin toimin. Asiakkaani tuli sitten paikalle, pahoittelin hänelle tilannetta ja hän oikeastaan huomasikin mistä varkaat olivat tulleet sisälle; tuuletusikkunan kautta! 0_0 No samalla hetkellä poliisitkin olivat ilmestyneet ulkopuolelle tutkimaan juuri samaista ikkunaa. Käväisin siinä ulkona ja miehet tulivat sisälle tutkimaan.
Varas oli vienyt siis meidän pohjakassan, työkännykän, miniläppärin ja mm. laskimen! Tuotteisiin tai koneisiin ei ollut kajottu, no olisihan se vaikeaa isompia siitä pikku ikkunasta mahduttaa! En vieläkään ymmärrä miten siitä on mahtunut kukaan tulemaan, itsekään en mikään iso ihminen todellakaan ole ja ihan varmasti jäisin jumiin :D Lapsi? Exstreme laiha narkkari? - Kuka tietää.
No, työpuhelin piti sulkea väliaikaisesti ja kestää huomiseen iltaan, ennen kuin saadaan uusi sim-kortti, tämä tarkoittaa sitä, ettei asiakkaat saa meihin yhteyttä: loistavaa... Omistaja kun on lomalla ja hänen valtuutuksensa tarvitsee työkännykän avaamiseen.
No, luojankiitos oma yrityspuhelimeni ja oma rakas läppärini eivät olleet yöksi jääneet liikkeeseen, menetin vain rahaa, enkä onneksi kovin isoa summaa, mutta kyllä sekin harmittaa. Eniten harmittaa se vaiva ja hässäkkä mitä tuosta syntyi. Onneksi oli sentään komeita poliisimiehiä, haha! (Harmi, että olin kyllä niin sekaisin, etten hirveästi ehtinyt/kyennyt ihailemaan, heh)
Koko juttu ikkunansa kanssa on minusta kuitenkin jotenkin hämärä...No poliisit saavat selvittää... Nyt vähän hirvittää olla siellä yksin myöhään illalla. Taidan vainoharhaisena pitää sitten illalla yksin ollessa oven lukossa ja käydä avaamassa oven asiakkaille.
Onni onnettomuudessa ettei paikkoja oltu sotkettu enempää ja että mitään tärkeää työvälinettä ei ollut hävinnyt joten työt voivat jatkua normaalisti. Täytyy kyllä sanoa, että olen tämän päivän jälkeen täysin poikki. Poliisit ja sotkun siivoaminen sekoittivat aikatauluni täysin. Onneksi kaikki oli vakkariasiakkaita, eli olivat hyvin ymmärtäväisiä.
Ja eteenpäin mennään...
Lääkeannoksenikin kasvoi viikko sitten ylläpito annokseen, nyt alkaa näkyä sivuoireet vähän voimakkaammin. Maanantaina piikitin itseäni aamulla, unohdin ottaa kipulääkkeen ja töissä alkoi järjetön päänsärky, ruoka ei maistunut ja oli outo olo. Töissäkään ei mukanani ollut särkylääkkeitä, pitäisi muistaa viedä sinne. No, illalla, kun menin vanhemmilleni, mittasin huvikseni kuumeen: 38C! Normaali ruumiinlämpöni kun on noin 36,4... sillä lailla. Ensin ajattelin että nyt se influenssa iski, mutta tiistaina kun kuume oli poissa ja olo muutenkin ihan ok. päättelin sen johtuneen lääkkeestä. Lääkäri soittaa perjantaina, pitää kysyä voiko se lääke tosiaan nostaa kuumeen noin hurjaksi. Tänään otin sitten näin illalla pistoksen ja tällä kertaa kyytipojaksi lähti ibusal, katsotaan miten käy...
Pistoksesta jää pieniä mustelmia, ainakin tietää minne on viimeksi pistänyt... pistoskohtaa pitää kierrättää, pistospäiväkirjassa on oikein numeroitu kartta. Kohtia ovat: käsivarret, reidet, pakarat ja vatsa. Poikaystävälleni surkuttelin mustelmiani, hän lohdutti ettei niitä huomaa; - valehtelija :) ja että onhan hänelläkin mustelmia usein, kun harrastaa kamppailulajia. No niin, ehkä taidan taas hötkyillä suotta, silti aina välillä harmittaa kun katselee peilistä niitä jälkiä *huokaus* No, sanotaan niitä taistelu vammoiksi! :D
Kuulin, että MS on yleisintä alueilla, joita viikingit muinoin asuttivat, tai alueilla joilla he rellestivät ja pitivät "hauskaa". Huvitan itseäni ajattelemalla, että sisälläni asuu siis pieni sairaalloinen viikinki, mutta kuitenkin viikinki ja viikingit eivät anna helpolla periksi!
Jääkaapinovi oli myös auki samoin keittiökaapit, liekö tullut nälkä? Olin hetken hämilläni ja järkyttynyt siitä, että mistä ihmeestä varkaat olivat tulleet, kun ovikin oli ollut kunnolla lukossa, havahduin vasta, kun äitini soitti tiedustellakseni vointiani, siinä sitten sopersin, että meidät on ryöstetty. Äiti neuvoi soittamaan heti poliiseille, olin niin sekaisin, etten tajunnut numeroakaan, lol. No, numerotiedustelun kautta poliiseille ja sieltä neuvottiin soittamaan partio paikalle 112 kautta, näin toimin. Asiakkaani tuli sitten paikalle, pahoittelin hänelle tilannetta ja hän oikeastaan huomasikin mistä varkaat olivat tulleet sisälle; tuuletusikkunan kautta! 0_0 No samalla hetkellä poliisitkin olivat ilmestyneet ulkopuolelle tutkimaan juuri samaista ikkunaa. Käväisin siinä ulkona ja miehet tulivat sisälle tutkimaan.
Varas oli vienyt siis meidän pohjakassan, työkännykän, miniläppärin ja mm. laskimen! Tuotteisiin tai koneisiin ei ollut kajottu, no olisihan se vaikeaa isompia siitä pikku ikkunasta mahduttaa! En vieläkään ymmärrä miten siitä on mahtunut kukaan tulemaan, itsekään en mikään iso ihminen todellakaan ole ja ihan varmasti jäisin jumiin :D Lapsi? Exstreme laiha narkkari? - Kuka tietää.
No, työpuhelin piti sulkea väliaikaisesti ja kestää huomiseen iltaan, ennen kuin saadaan uusi sim-kortti, tämä tarkoittaa sitä, ettei asiakkaat saa meihin yhteyttä: loistavaa... Omistaja kun on lomalla ja hänen valtuutuksensa tarvitsee työkännykän avaamiseen.
No, luojankiitos oma yrityspuhelimeni ja oma rakas läppärini eivät olleet yöksi jääneet liikkeeseen, menetin vain rahaa, enkä onneksi kovin isoa summaa, mutta kyllä sekin harmittaa. Eniten harmittaa se vaiva ja hässäkkä mitä tuosta syntyi. Onneksi oli sentään komeita poliisimiehiä, haha! (Harmi, että olin kyllä niin sekaisin, etten hirveästi ehtinyt/kyennyt ihailemaan, heh)
Koko juttu ikkunansa kanssa on minusta kuitenkin jotenkin hämärä...No poliisit saavat selvittää... Nyt vähän hirvittää olla siellä yksin myöhään illalla. Taidan vainoharhaisena pitää sitten illalla yksin ollessa oven lukossa ja käydä avaamassa oven asiakkaille.
Onni onnettomuudessa ettei paikkoja oltu sotkettu enempää ja että mitään tärkeää työvälinettä ei ollut hävinnyt joten työt voivat jatkua normaalisti. Täytyy kyllä sanoa, että olen tämän päivän jälkeen täysin poikki. Poliisit ja sotkun siivoaminen sekoittivat aikatauluni täysin. Onneksi kaikki oli vakkariasiakkaita, eli olivat hyvin ymmärtäväisiä.
Ja eteenpäin mennään...
Lääkeannoksenikin kasvoi viikko sitten ylläpito annokseen, nyt alkaa näkyä sivuoireet vähän voimakkaammin. Maanantaina piikitin itseäni aamulla, unohdin ottaa kipulääkkeen ja töissä alkoi järjetön päänsärky, ruoka ei maistunut ja oli outo olo. Töissäkään ei mukanani ollut särkylääkkeitä, pitäisi muistaa viedä sinne. No, illalla, kun menin vanhemmilleni, mittasin huvikseni kuumeen: 38C! Normaali ruumiinlämpöni kun on noin 36,4... sillä lailla. Ensin ajattelin että nyt se influenssa iski, mutta tiistaina kun kuume oli poissa ja olo muutenkin ihan ok. päättelin sen johtuneen lääkkeestä. Lääkäri soittaa perjantaina, pitää kysyä voiko se lääke tosiaan nostaa kuumeen noin hurjaksi. Tänään otin sitten näin illalla pistoksen ja tällä kertaa kyytipojaksi lähti ibusal, katsotaan miten käy...
Pistoksesta jää pieniä mustelmia, ainakin tietää minne on viimeksi pistänyt... pistoskohtaa pitää kierrättää, pistospäiväkirjassa on oikein numeroitu kartta. Kohtia ovat: käsivarret, reidet, pakarat ja vatsa. Poikaystävälleni surkuttelin mustelmiani, hän lohdutti ettei niitä huomaa; - valehtelija :) ja että onhan hänelläkin mustelmia usein, kun harrastaa kamppailulajia. No niin, ehkä taidan taas hötkyillä suotta, silti aina välillä harmittaa kun katselee peilistä niitä jälkiä *huokaus* No, sanotaan niitä taistelu vammoiksi! :D
Kuulin, että MS on yleisintä alueilla, joita viikingit muinoin asuttivat, tai alueilla joilla he rellestivät ja pitivät "hauskaa". Huvitan itseäni ajattelemalla, että sisälläni asuu siis pieni sairaalloinen viikinki, mutta kuitenkin viikinki ja viikingit eivät anna helpolla periksi!
torstai 1. maaliskuuta 2012
Emme ole yksin!
Olin eilen MS-ensitietoillassa, jossa meitä vasta sairastuneita oli yhteensä kuusi. Kolme miestä ja kolme naista, kaikki meistä suhteellisen nuoria, iältään noin kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen, itse uskoisin olleeni toisiksi nuorin porukassa, nuorin oli ehkä vain hieman päälle kahdenkymmenen oleva tyttö.
Ilta kesti kolme tuntia ja siinä käytiin läpi millainen tämä sairaus on, liikunnanmerkityksestä ja viimeiseksi sosiaalityöntekijä kävi perusasioita läpi. Paljon oli sellaista tietoa, jonka olin jo lukenut ja hankkinut itse, mutta myös jotakin uutta. Antoisinta koko jutussa oli nähdä nämä muut sairastuneet ja huomata konkreettisesti ettei ole ainut. Kuten suunnilleen ikäiseni mies sanoikin, että oli helpottavaa nähdä kaikkien olevan terveen näköisiä ja omin avuin liikkuvia.
Tämä mies myös sanoi ilahtuneensa tiedosta, että MS-potilaat saavat halvemmalla uimalippuja ja että heti diagnoosin saatuaan, joka oli tuntunut tietyllä tavalla helpottavalta (aivan kuten itsellenikin) hän oli heti kotona iloinnut tästä uima-asiasta läheisilleen jotka olivat hänen reaktiotaan naureskelleet. Ihanaa tavata toinenkin sairauteen niin positiivisesti suhtautuva! Ja ihanaa, että hän mainitsi tuosta uimalippuasiasta sillä itsekkään en sitä tiennyt ja aioin kyllä heti lähteä selvittämään keinoa saada itselleni sellainen kortti, jolla pääsen koko vuoden uimaan vain 50eurolla! :D
MS-liiton kurssiohjelmasta katselin kiinnostuneena myös terapiaratsastuksen mahdollisuutta. Olen aina halunnut ratsastaa, (visioissani näen itseni laukkaamassa hevosen kanssa Irlannin nummilla hiukset hulmuten jonakin päivänä, mutta todellisuus taitaa olla toinen, heh) nyt olisi siis mahdollisuus ihan kokemattomana ratsastajana osallistua kurssille! (Olen vain kerran lapsena istunut hevosen selässä tätini taluttaessa sitä ja se oli niin hienoa vaikka vähän pelottikin! :) Myös taideryhmä kokoontuisi Arabianrannassa ja sekin kiinnostaisi... Nuorempana maalasin paljonkin, nyt maalausvälineet ovat surullisen yksin verkkokellarissani, ehkä kevään tullen kaivan ne taas esiin. :)
Eilen oli muuten aivan fantastisen ihana keväinen ilma, niitä lisää, kiitos nam!
Ilta kesti kolme tuntia ja siinä käytiin läpi millainen tämä sairaus on, liikunnanmerkityksestä ja viimeiseksi sosiaalityöntekijä kävi perusasioita läpi. Paljon oli sellaista tietoa, jonka olin jo lukenut ja hankkinut itse, mutta myös jotakin uutta. Antoisinta koko jutussa oli nähdä nämä muut sairastuneet ja huomata konkreettisesti ettei ole ainut. Kuten suunnilleen ikäiseni mies sanoikin, että oli helpottavaa nähdä kaikkien olevan terveen näköisiä ja omin avuin liikkuvia.
Tämä mies myös sanoi ilahtuneensa tiedosta, että MS-potilaat saavat halvemmalla uimalippuja ja että heti diagnoosin saatuaan, joka oli tuntunut tietyllä tavalla helpottavalta (aivan kuten itsellenikin) hän oli heti kotona iloinnut tästä uima-asiasta läheisilleen jotka olivat hänen reaktiotaan naureskelleet. Ihanaa tavata toinenkin sairauteen niin positiivisesti suhtautuva! Ja ihanaa, että hän mainitsi tuosta uimalippuasiasta sillä itsekkään en sitä tiennyt ja aioin kyllä heti lähteä selvittämään keinoa saada itselleni sellainen kortti, jolla pääsen koko vuoden uimaan vain 50eurolla! :D
MS-liiton kurssiohjelmasta katselin kiinnostuneena myös terapiaratsastuksen mahdollisuutta. Olen aina halunnut ratsastaa, (visioissani näen itseni laukkaamassa hevosen kanssa Irlannin nummilla hiukset hulmuten jonakin päivänä, mutta todellisuus taitaa olla toinen, heh) nyt olisi siis mahdollisuus ihan kokemattomana ratsastajana osallistua kurssille! (Olen vain kerran lapsena istunut hevosen selässä tätini taluttaessa sitä ja se oli niin hienoa vaikka vähän pelottikin! :) Myös taideryhmä kokoontuisi Arabianrannassa ja sekin kiinnostaisi... Nuorempana maalasin paljonkin, nyt maalausvälineet ovat surullisen yksin verkkokellarissani, ehkä kevään tullen kaivan ne taas esiin. :)
Eilen oli muuten aivan fantastisen ihana keväinen ilma, niitä lisää, kiitos nam!
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Työpäivä
Ai että kun nautin siitä, kun saan olla yksin töissä! Siis vain minä ja asiakkaat! Nyt on siis tauko ja saan syventyä läppärini seuraan, voin kirjoittaa tarinoita ja päivittää blogiani ilman häiriötekijöitä, siis ennen kuin seuraava asiakas tulee ;) Värinvaikutusajoillakin voi kirjoittaa! Heh, mitäköhän asiakkaat ajattelisivat jos tietäisivät mitä täällä oikeasti naputtelen... Työkaverit ovat molemmat lomalla, toinen tämän viikon ja toinen kaksiviikkoa tästä eteenpäin. Periaatteessa ensiviikonkin olen melko yksikseni, kun toinen työkavereistani opiskelee ja tekee töitä lähinnä iltaisin. Siis voin huoletta tuoda oman läppärini töihin seuraavat kaksiviikkoa, jei! :D
Tänään luin pitkästä aikaa cosmoa, siis cosmopolitan lehteä jota työkaverini tänne tilaa. Heh, minusta siinä on aina jotenkin niin huvittavia juttuja. Nyt oltiin haastateltu miehiä jotka mussuttivat asioista joita heidän eksänsä ei tehnyt, nykyiset tyttöystävät voivat siis cosmosta ottaa opiksi! "Naisen pitäisi tajuta, että jos mies tykkää läpsiä, hän todennäköisesti haluaa myös itse tulla läpsityksi." -Öh jaa... itselleni heräsi kysymys, että onko mies varma, että se nainen tykkäsi tulla läpsityksi? :D "En koskaan saanut hierontaa seksin jälkeen, oletan, että se olisi mahtavaa?" -Kuinkakohan monesti tämä mies on orgasminsa jälkeen päättänyt antaa naiselleen hieronnan? :P "Olisin halunnut herätä yöllä siihen, että hän ratsastaa minulla." jne. jne. Hei, mitä' jos nämä ukotkin vaan avaisivat sen suunsa ja puhuisivat niille kumppaneilleen haluistaan? Tosin, sitten emme saisi lukea näitä paljastuksia cosmosta.... vai? No, ehkä en vain tajua...:P
Seuraava asiakkaani on melko mielenkiintoinen mies... Uskollinen asiakas, ihan mukava ja uskolliset asiakkaat ovat aina ihania! Tosin, viime aikoina tämä varmasti hyvää tarkoittava käytös on alkanut muuttua hieman...hm... vaivannuttavaksi... Mies tykkää lähettää tekstiviestejä, onneksi nyt hän viimein rauhoittui niiden kanssa, kun en enää pitkään aikaan ole vastannut. Kerran sain jopa oman kuvani ja jouluntoivotuksen... sitten on ollut rakkautta vihjailevia viestejä... Hän tietää myös millaista autoa ajan ja missä asun... Kuulemma kotona oli vihjailtu, että pitäisi parturia vaihtaa... enkä siis usko että kyse on leikkaustaidostani vaan ilmeisesti siitä miten paljon parturille on lähetelty viestejä ja soiteltu =_= Viimeksi hän soitti ja kysyi, että olenko saanut outoja viestejä? Hieman vaivaantuneena mumisin että tulihan sitä jotain hymynaamoja en niin tarkkaan lukenut...
Nytkin tätä kirjoittaessa lievä vainoharhaisuus pohtii voiko olla jotenkin mahdollista, että tämä asiakas lukisi blogiani? Melko kaukaa haettua, mutta... Äh kirjoittajan mielikuvitukseni laukkaa jälleen, haha!
No niin, toivon että tällä kertaa hän ei sano mitään outoa tai sitten minun on kai vaan ruvettava puhumaan ummet ja lammet poikaystävästäni ja siitä mitä kaikkea meinaamme viikonloppuna tehdä... öh en tiedä :D Luulen kuitenkin, että tämä mies tarkoittaa vaan hyvää ja on ehkä vähän yksinäinen tms. Äitini on tosin jo sitä mieltä, että minun on vähintään annettava tyypin nimi ja puhelinnumero, että jos katoan niin tietää kenen perään lähettää poliisit... lol... aw, my mom <3
No niin, mutta tämä tällä erää. Ihanaa hiihtolomaa teille onnekkaille joilla sellainen on! :)
Tänään luin pitkästä aikaa cosmoa, siis cosmopolitan lehteä jota työkaverini tänne tilaa. Heh, minusta siinä on aina jotenkin niin huvittavia juttuja. Nyt oltiin haastateltu miehiä jotka mussuttivat asioista joita heidän eksänsä ei tehnyt, nykyiset tyttöystävät voivat siis cosmosta ottaa opiksi! "Naisen pitäisi tajuta, että jos mies tykkää läpsiä, hän todennäköisesti haluaa myös itse tulla läpsityksi." -Öh jaa... itselleni heräsi kysymys, että onko mies varma, että se nainen tykkäsi tulla läpsityksi? :D "En koskaan saanut hierontaa seksin jälkeen, oletan, että se olisi mahtavaa?" -Kuinkakohan monesti tämä mies on orgasminsa jälkeen päättänyt antaa naiselleen hieronnan? :P "Olisin halunnut herätä yöllä siihen, että hän ratsastaa minulla." jne. jne. Hei, mitä' jos nämä ukotkin vaan avaisivat sen suunsa ja puhuisivat niille kumppaneilleen haluistaan? Tosin, sitten emme saisi lukea näitä paljastuksia cosmosta.... vai? No, ehkä en vain tajua...:P
Seuraava asiakkaani on melko mielenkiintoinen mies... Uskollinen asiakas, ihan mukava ja uskolliset asiakkaat ovat aina ihania! Tosin, viime aikoina tämä varmasti hyvää tarkoittava käytös on alkanut muuttua hieman...hm... vaivannuttavaksi... Mies tykkää lähettää tekstiviestejä, onneksi nyt hän viimein rauhoittui niiden kanssa, kun en enää pitkään aikaan ole vastannut. Kerran sain jopa oman kuvani ja jouluntoivotuksen... sitten on ollut rakkautta vihjailevia viestejä... Hän tietää myös millaista autoa ajan ja missä asun... Kuulemma kotona oli vihjailtu, että pitäisi parturia vaihtaa... enkä siis usko että kyse on leikkaustaidostani vaan ilmeisesti siitä miten paljon parturille on lähetelty viestejä ja soiteltu =_= Viimeksi hän soitti ja kysyi, että olenko saanut outoja viestejä? Hieman vaivaantuneena mumisin että tulihan sitä jotain hymynaamoja en niin tarkkaan lukenut...
Nytkin tätä kirjoittaessa lievä vainoharhaisuus pohtii voiko olla jotenkin mahdollista, että tämä asiakas lukisi blogiani? Melko kaukaa haettua, mutta... Äh kirjoittajan mielikuvitukseni laukkaa jälleen, haha!
No niin, toivon että tällä kertaa hän ei sano mitään outoa tai sitten minun on kai vaan ruvettava puhumaan ummet ja lammet poikaystävästäni ja siitä mitä kaikkea meinaamme viikonloppuna tehdä... öh en tiedä :D Luulen kuitenkin, että tämä mies tarkoittaa vaan hyvää ja on ehkä vähän yksinäinen tms. Äitini on tosin jo sitä mieltä, että minun on vähintään annettava tyypin nimi ja puhelinnumero, että jos katoan niin tietää kenen perään lähettää poliisit... lol... aw, my mom <3
No niin, mutta tämä tällä erää. Ihanaa hiihtolomaa teille onnekkaille joilla sellainen on! :)
tiistai 21. helmikuuta 2012
Vapaapäivä
On pitänyt päivittää blogiani jo useasti, on niin paljon ajatuksia, että oikeastaan on sellainen tunne kuin pitäisi olla lehtiö ja kynä jatkuvasti mukana!
Tänään sain nauttia vapaapäivästä. Aamulla luin niin surullisen tarinan, että vielä salilla treenatessakin se pyöri mielessäni. Päähenkilön rakastettu kuoli, tällaiset jäävät aina kummittelemaan mieleeni! Epäilen, että vielä vuosia myöhemminkin mietin miksi tämän fiktiivisen hahmon piti kuolla, miten surullista se oli. Hyvä tarina kaiken kaikkiaan! Muutenkin olen iloinen löydetyä muutaman kiinnostavan kirjoittajanalun, pitää alkaa seuraamaan heitä. Mieleeni muistui omat ensiaskeleeni kirjoittajana internetin ihmeelllisessä maailmassa, niin paljon paskaa kuin netistä puhutaan niin on siinä kyllä hemmetin paljon hyvääkin! Olisin itse ilman nettiä jäänyt varmaan ikuiseksi pöytälaatikko kirjoittajaksi enkä olisi tutustunut puoliinkaan niistä mahtavista ihmisistä joita olen elämäni aikana kohdannut ja uudet tuttavuudet vain odottavat!
Halusin myös tässä päivityksessä puhua treenaamisestani. Myönnän, että sairastumiseni myötä minulle on tullut hetkiä jolloin olen vakaasti harkinnut salijäsenyydestäni luopumista, kun en ole päässyt niin usein treenaamaan. Loppujen lopuksi tekosyyt ovat olleet vain pääni sisällä. Viimeviikolla pitkästä aikaa menin eräälle ryhmäliikuntatunnille jolla kävin ennen ja joka on kyllä aika rankkakin. Etukäteen mietin mitähän tästä tulee ja pitäisikö käydä kuiskaamassa vetäjälle, että minulla on MS ettei ihmettele jos välillä istuudun tms. No en mennyt kuiskaamaan. Nousin ylös ja lähdin liikkumaan muiden mukana, olin jopa yllättynyt miten hyvin pysyin porukan mukana, miten helposti kehoni tuntui tottelevan. Kun tehtiin useita kyykkyjä, reisilihakseni vapisivat, hetken pyörrytti ja jalkapohjiani pisteli, ääni mielessäni kuiskasi; istu alas nyt, istu vain... Mutta itsepäisenä kirosin, että perkele, minähän en luovuta! Ja vasta kun vetäjä antoi luvan niin lepäsin muiden mukana ennen kuin taas jatkettiin.
Tunsin jonkinlaista järjetöntä ylpeyttä sairaasta kropastani, olin paremmalla tuulella kuin päiväkausiin! Töihin kävelin hymy huulillani ja seuraavana aamuna vein itseni, kipeät lihakseni ja MS:n joogaan. Lauantaina kävin myös hiihtämässä. Ymmärsin, ettei esteitä tällä hetkellä ole ellen luo niitä itse pääni sisällä. Hiljalleen saan kehoni taas siihen kuntoon mitä se oli vuosi sitten, jos en aivan samaan niin ainakin lähelle ja annan sille anteeksi jos se ajoittain on väsyneempi kuin haluaisin. Liikun niin kauan kuin pystyn, se on päätetty!
No niin, minulla olisi niin paljon asiaa, mutta palaan niihin, kunnes saan taas ajatukseni selkeytettyä ;)
Tänään sain nauttia vapaapäivästä. Aamulla luin niin surullisen tarinan, että vielä salilla treenatessakin se pyöri mielessäni. Päähenkilön rakastettu kuoli, tällaiset jäävät aina kummittelemaan mieleeni! Epäilen, että vielä vuosia myöhemminkin mietin miksi tämän fiktiivisen hahmon piti kuolla, miten surullista se oli. Hyvä tarina kaiken kaikkiaan! Muutenkin olen iloinen löydetyä muutaman kiinnostavan kirjoittajanalun, pitää alkaa seuraamaan heitä. Mieleeni muistui omat ensiaskeleeni kirjoittajana internetin ihmeelllisessä maailmassa, niin paljon paskaa kuin netistä puhutaan niin on siinä kyllä hemmetin paljon hyvääkin! Olisin itse ilman nettiä jäänyt varmaan ikuiseksi pöytälaatikko kirjoittajaksi enkä olisi tutustunut puoliinkaan niistä mahtavista ihmisistä joita olen elämäni aikana kohdannut ja uudet tuttavuudet vain odottavat!
Halusin myös tässä päivityksessä puhua treenaamisestani. Myönnän, että sairastumiseni myötä minulle on tullut hetkiä jolloin olen vakaasti harkinnut salijäsenyydestäni luopumista, kun en ole päässyt niin usein treenaamaan. Loppujen lopuksi tekosyyt ovat olleet vain pääni sisällä. Viimeviikolla pitkästä aikaa menin eräälle ryhmäliikuntatunnille jolla kävin ennen ja joka on kyllä aika rankkakin. Etukäteen mietin mitähän tästä tulee ja pitäisikö käydä kuiskaamassa vetäjälle, että minulla on MS ettei ihmettele jos välillä istuudun tms. No en mennyt kuiskaamaan. Nousin ylös ja lähdin liikkumaan muiden mukana, olin jopa yllättynyt miten hyvin pysyin porukan mukana, miten helposti kehoni tuntui tottelevan. Kun tehtiin useita kyykkyjä, reisilihakseni vapisivat, hetken pyörrytti ja jalkapohjiani pisteli, ääni mielessäni kuiskasi; istu alas nyt, istu vain... Mutta itsepäisenä kirosin, että perkele, minähän en luovuta! Ja vasta kun vetäjä antoi luvan niin lepäsin muiden mukana ennen kuin taas jatkettiin.
Tunsin jonkinlaista järjetöntä ylpeyttä sairaasta kropastani, olin paremmalla tuulella kuin päiväkausiin! Töihin kävelin hymy huulillani ja seuraavana aamuna vein itseni, kipeät lihakseni ja MS:n joogaan. Lauantaina kävin myös hiihtämässä. Ymmärsin, ettei esteitä tällä hetkellä ole ellen luo niitä itse pääni sisällä. Hiljalleen saan kehoni taas siihen kuntoon mitä se oli vuosi sitten, jos en aivan samaan niin ainakin lähelle ja annan sille anteeksi jos se ajoittain on väsyneempi kuin haluaisin. Liikun niin kauan kuin pystyn, se on päätetty!
No niin, minulla olisi niin paljon asiaa, mutta palaan niihin, kunnes saan taas ajatukseni selkeytettyä ;)
torstai 2. helmikuuta 2012
Hiuskokeilu
Värjäsin eilen hiukseni :) Olen kova vaihtelemaan hiusteni väriä, vähän liiankin usein kun puhutaan ääripäästä toiseen eli tummanruskeasta vaaleaan ja siltä väliltä. Luonnostani olen vaalea ja aina jonkin aikaa oltuani tumma totean miten paljon helpompaa on olla omassa värissä. Vaalea tyvi tummassa hiuksessa on aika karmiva, toisinpäin se ei mielestäni ole niin järkyttävä niin nopeasti. Mutta... Voih... aina kun elämässäni tapahtuu muutoksia niin himo vaihtaa väriä kutkuttaa takaraivossa... Tällä kertaa aloin himoitsemaan punaista, poikaystävällekin kerroin tästä uudesta visiostani ja ehkä viisaana miehenä vastaus oli hyvin diplomaattinen. Kuulemma oli myös löytänyt vanhan hajonneen tietokoneeni kovalevyltä kuvan minusta tummanruskeissa hiuksissa ja näytti hyvälle! Liekö tämä ollut vihje? ;)
No sittenhän aloin kaipaamaan niitä tummanruskeita! Enkä osannut päättää... Vaaleaan on aina niin työlästä palata, eli asiaa on syytä harkita :D Mutta värjäsin siis kuitenkin, päätin että voin sitten samantien testata uutta ideaa tummemmanvaaleaan sävyyn, ennen kuin alan testailemaan viattomilla asiakkailla. Mieluummin kokeilen jotain ideaa itselle ensin kun sitten jos menee pieleen niin voi syyttää vain itseään ja kokeilla korjausniksejä joilla voi tulevaisuudessa pelastaa mahdolliset kiperät tilanteet töissä:D Eli lähtökohta: noin vaaleusasteella 11 (asteikko:2musta-12vaalea) oleva hius ja haluttu tulos: tummuusaste 9 beigen/hiekanvaalea. Lopputulos: epämääräinen :D Tutkailin peilin edessä hiuksiani ja päätin sen olevan villasukka. Noh, olin ottanut tietoisen riskin värivalinnassa, mutta ei huolta! Hiukset ne vain ovat! Poikaystävälle kerroin puhelimessa hiukseni olevan nyt sangen mielenkiintoisen väriset, hän uskoi niiden olevan varmaan ihan hyvät... hihi... Päätin, että vaikka villasukkaväri varmasti lievenisi hiuksista muutaman pesun jälkeen ja jättäisivät ihan kauniin vaalean värin, en kuitenkaan ehkä kehtaisi mennä lauantaina poikaystävän kanssa tämän ystävän tupareihin. Johan ne nyt katsoisivat kieroon! Parturi-kampaaja ja noin karmea tukka! :D No niin, pelastuskeino: syväpuhdistava eliksiiri, pyyhe päähän ja 30 min, pesu ja hunajansävyinen hoitoaine, tulos: ei enää niin villasukka! Kirkastui kummasti ja kehtasi jo mennä töihin vaikka ei tämä ihan oman tuntuinen väri vieläkään ole. Huomenna vielä saunaan hoitoaineen kanssa ja jälleen pyyhesuojaus! Kyllä siitä ihan hyvä tulee :) Kun on MS niin ei hiuksista jaksa enää niin stressata kuin ennen ;)
Vaaleat sävyt on aina niitä vähän haastavampia, on se vaara, että ne jäävät liian keltaisiksi tai vihreiksi tai harmaan liiloiksi. Viileät sävyt lähtevät kuitenkin vauhdilla tasoittumaan, mutta asiakasta joka ei pyytänyt liilanvaaleaa tämä tieto ei välttämättä kyllä siinä kampaajan tuolissa lohduta ;)
Hm... saa nähdä kuinka kauan jaksan taistella tummentamishaavettani vastaan...
Nyt kun kerta aloin höpisemään niin höpisenpä myös lääkkeen aloituksestani. Eli tänään oli pistosopetus, sain kivan pienen elektronisenlaitteen ja muuta tavaraa siihen liittyen... kokonaisen laukun verran! Ensimmäinen pistos laitettiin siis sairaalassa ja nyt seuraavan laitan sunnuntaina kotona. Onneksi laite tuntui hyvin yksinkertaiselle käyttää ja oikein sopivalta minunlaiselle hajamieliselle blondille, lol, se näyttää milloin pistokset on otettu viimeksi jne. Kolme kertaa viikossa, ei peräkkäisinä päivinä. Koska lauantaina on biletystä päätin, että otan seuraavan sunnuntaina, flunssaoireet voivat olla lääkkeen sivuvaikutuksia.
Olen nyt tutkaillut oloani ja olen kuvittelevinani pientä kurkun kutinaa, mutta... en tiedä... Ei vielä mitään järisyttävää. Lääke aloitetaan pienemmällä annoksella ja kuukauden päästä siirryn normaaliin määrään. Olen ihan kiitollinen tuosta lääkkeestä ja toivon, että se toimii. Viime yönä MS oireilu jaloissa tuntui melko aktiivisena, sitä on vaikea kuvailla sellaista tykytystä ja kihelmöintiä kuin pieniä elohiiriä ehkä... Kävelyyn se ei onneksi ole vielä vaikuttanut millään tavoin, toivon parasta!
Huomenna onkin vuorossa hammaslääkäri, oh joy! Lol, no onneksi vielä ei varmaan tehdä muuta kuin arvioidaan mitä tehtäisiin viisaudenhampaalleni... Viimeksi sanoivat, että se leikattaisiin, mutta röntgen otettiin kaksi vuotta sitten 0_0 Heh, tämänkin asian kanssa on ollut kaikenlaista häsläystä... Mutta jospa nyt tänä vuonna :)
Mukavaa viikonloppua kaikille!( Siellä on kylymä!! Pukeutukaa lämpimästi ;) )
No sittenhän aloin kaipaamaan niitä tummanruskeita! Enkä osannut päättää... Vaaleaan on aina niin työlästä palata, eli asiaa on syytä harkita :D Mutta värjäsin siis kuitenkin, päätin että voin sitten samantien testata uutta ideaa tummemmanvaaleaan sävyyn, ennen kuin alan testailemaan viattomilla asiakkailla. Mieluummin kokeilen jotain ideaa itselle ensin kun sitten jos menee pieleen niin voi syyttää vain itseään ja kokeilla korjausniksejä joilla voi tulevaisuudessa pelastaa mahdolliset kiperät tilanteet töissä:D Eli lähtökohta: noin vaaleusasteella 11 (asteikko:2musta-12vaalea) oleva hius ja haluttu tulos: tummuusaste 9 beigen/hiekanvaalea. Lopputulos: epämääräinen :D Tutkailin peilin edessä hiuksiani ja päätin sen olevan villasukka. Noh, olin ottanut tietoisen riskin värivalinnassa, mutta ei huolta! Hiukset ne vain ovat! Poikaystävälle kerroin puhelimessa hiukseni olevan nyt sangen mielenkiintoisen väriset, hän uskoi niiden olevan varmaan ihan hyvät... hihi... Päätin, että vaikka villasukkaväri varmasti lievenisi hiuksista muutaman pesun jälkeen ja jättäisivät ihan kauniin vaalean värin, en kuitenkaan ehkä kehtaisi mennä lauantaina poikaystävän kanssa tämän ystävän tupareihin. Johan ne nyt katsoisivat kieroon! Parturi-kampaaja ja noin karmea tukka! :D No niin, pelastuskeino: syväpuhdistava eliksiiri, pyyhe päähän ja 30 min, pesu ja hunajansävyinen hoitoaine, tulos: ei enää niin villasukka! Kirkastui kummasti ja kehtasi jo mennä töihin vaikka ei tämä ihan oman tuntuinen väri vieläkään ole. Huomenna vielä saunaan hoitoaineen kanssa ja jälleen pyyhesuojaus! Kyllä siitä ihan hyvä tulee :) Kun on MS niin ei hiuksista jaksa enää niin stressata kuin ennen ;)
Vaaleat sävyt on aina niitä vähän haastavampia, on se vaara, että ne jäävät liian keltaisiksi tai vihreiksi tai harmaan liiloiksi. Viileät sävyt lähtevät kuitenkin vauhdilla tasoittumaan, mutta asiakasta joka ei pyytänyt liilanvaaleaa tämä tieto ei välttämättä kyllä siinä kampaajan tuolissa lohduta ;)
Hm... saa nähdä kuinka kauan jaksan taistella tummentamishaavettani vastaan...
Nyt kun kerta aloin höpisemään niin höpisenpä myös lääkkeen aloituksestani. Eli tänään oli pistosopetus, sain kivan pienen elektronisenlaitteen ja muuta tavaraa siihen liittyen... kokonaisen laukun verran! Ensimmäinen pistos laitettiin siis sairaalassa ja nyt seuraavan laitan sunnuntaina kotona. Onneksi laite tuntui hyvin yksinkertaiselle käyttää ja oikein sopivalta minunlaiselle hajamieliselle blondille, lol, se näyttää milloin pistokset on otettu viimeksi jne. Kolme kertaa viikossa, ei peräkkäisinä päivinä. Koska lauantaina on biletystä päätin, että otan seuraavan sunnuntaina, flunssaoireet voivat olla lääkkeen sivuvaikutuksia.
Olen nyt tutkaillut oloani ja olen kuvittelevinani pientä kurkun kutinaa, mutta... en tiedä... Ei vielä mitään järisyttävää. Lääke aloitetaan pienemmällä annoksella ja kuukauden päästä siirryn normaaliin määrään. Olen ihan kiitollinen tuosta lääkkeestä ja toivon, että se toimii. Viime yönä MS oireilu jaloissa tuntui melko aktiivisena, sitä on vaikea kuvailla sellaista tykytystä ja kihelmöintiä kuin pieniä elohiiriä ehkä... Kävelyyn se ei onneksi ole vielä vaikuttanut millään tavoin, toivon parasta!
Huomenna onkin vuorossa hammaslääkäri, oh joy! Lol, no onneksi vielä ei varmaan tehdä muuta kuin arvioidaan mitä tehtäisiin viisaudenhampaalleni... Viimeksi sanoivat, että se leikattaisiin, mutta röntgen otettiin kaksi vuotta sitten 0_0 Heh, tämänkin asian kanssa on ollut kaikenlaista häsläystä... Mutta jospa nyt tänä vuonna :)
Mukavaa viikonloppua kaikille!( Siellä on kylymä!! Pukeutukaa lämpimästi ;) )
perjantai 27. tammikuuta 2012
Vapaapäivä
On kyllä ollut hiljainen viikko töissä *huokaa* Olen sitten pitänyt vapaita ja yrittänyt saada asiakkaita samoille päiville järjestykseen. Vapaapäivät ovat ihan kivoja, mutta tämä nyt tarkoittaa taas sitä etten voi pitää aikomaani talvilomaa, nämä yllättävät vapaat kun syövät aina lomarahat ;) Tämä on sitä yrittäjyyden ihanuutta! lol
Ensiviikolla aloitan lääkityksen, tänään käyn hakemassa apteekista lääkepakkaukset jääkaappiini odottamaan ja ensi torstaina on pistosopastus, siitä se sitten lähtee! Aamulla äitini otti minusta verikokeen ennen kuin lähti töihin, olen nyt siis vanhemmillani muutaman yön. Onneksi äitini pystyy hoitamaan nuo verikokeet sillä niitäkin joutuu nyt aluksi ottamaan suhteellisen usein kun seurataan lääkityksen vaikutusta. Pohdiskelin siinä juuri herätettynä ennen aamukuutta, että onneksi ei ainakaan verikokeita tarvitse ottaa itse! Ihan niin rohkea neulankäyttäjä en olisi :D
Tuohon lääkkeeseen, joka tulee siis olemaan osana elämääni kolme kertaa viikossa lopun ikääni, tulee onneksi 100% kelakorvaus. Pelkäsin, että siitä joutuisi taistelemaan, sillä tällaista olen kuullut aiemmin sairastuneilta. Kelalta tuli kuitenkin melko nopeasti päätös ja uusi kelakortti. Ilmeisesti MS alkaa nykyisin olla jo enempi tutkitumpi ja tunnetumpi, että kelakin ymmärtää olla vitkuttelematta päätöstensä kanssa.
Liityin myös MS liittoon ja sieltä tulikin tuhti lukupaketti postissa, syvennyin nyt paremmin lukemaan tietoa sairaudestani turvallisesta lähteestä. Lääkäri syksyllä varoitteli menemästä keskustelupalstoille netissä joista voi saada itselleen vain pahanmielen, kun ne joilla sairaus on pahempi purkavat ahdistustaan. Lääkäri oli oikeassa, mutta uteliaisuus voitti silloin ja eksyinkin jollekin suomi24 palstalle jonne päätin olla menemättä enää koskaan. Nyt tieto on ollut asiallisempaa, muutaman kyyneleenkin olen lukiessani vuodattanut, kokenut ajatukset pelosta suruun ja lopulta toiveikkuuteen. Tärkeää: "Älä koskaan lakkaa unelmoimasta." Se oli jokseenkin lohdullista lukea. Elämä ei ole ohi vaikka muuttaa muotoaan. Jostakin papereista törmäsin myös ajatukseen, jonka omin sanoin asettelen näin: MS on kuin tieto, että jossakin tulevaisuudessa lähellä tai kaukana, joudut auto-onnettomuuteen, vammojen määrä vielä epäselvä, mutta ainakin ehdit valmistautua ajatukseen, ettet välttämättä enää kävele.
Hm... Itse en osaa hyväksyä ajatusta siitä etten kävelisi, se tuntuu kovin vieraalle, mutta samalla ymmärrän sen mahdollisuuden, se voi käydä meille kaikille. Olen vasta tutustumisvaiheessa sairauteni kanssa, tällä hetkellä se tuntuu epätoivotulta vieraalta joka tuli sotkemaan kaiken, mutta tämä vieras ei suostu lähtemään ja se on hyväksyttävä ja pyydettävä lähemmäksi, katsoa sitä silmiin ja yrittää ymmärtää sitä. On tultava toimeen sen kanssa ja yrittää tehdä siitä ystävä vihollisen sijaan.
Puhun melko avoimesti sairaudestani vaikken vielä täysin ole sitä itsekään sisäistänyt. Itseäni kuitenkin helpottaa puhua siitä, se lievittää ahdistusta, kun siitä voi jopa yrittää vitsailla. Läheiset ehkä vielä karsastavat pyörätuolihuumoriani, mutta ehkä sekin heille vielä aukeaa :P Toki välillä ottaa päähän ihan vietävästi, sitten on vain vedettävä syvää henkeä ja lähdettävä vaikka kävelylle. Nyt olen taas saanut itseni potkittua salillekin hieman aktiivisemmin, tänään ajattelin mennä hiihtämään. Lihakset aristavat eilisen ja toissapäiväisen treenin jälkeen ja tunnen kummallista mielihyvää siitä tunteesta.
Toissapäivänä oli jokseenkin huvittava tilanne töissä. Asiakkaakseni tuli kuuro mies pyörätuolissa ja hänen avustaja oli ilmeisesti myös kuuro tai mykkä(?) Joka tapauksessa avustaja antoi minulle paperilapun, jossa luki: voisitko viedä hänet hissille kun olette valmiit?' ja osoitteli sitten kohti viereistä rappua. Nyökkäsin hämilläni ja avustaja lähti.
No, kun hiukset olivat leikattu ja mies maksoi, autoin hänelle takin päälle ja lähdin työntämään tuolia kohti ovea. Meidän liikkeessä on väliovi ja ulko-ovi, tuulikaappi on melko kapea ja ovet avautuvat ulospäin. Jälkiviisaana olisi ehkä ollut fiksumpaa, jos olisin mennyt selkä edellä, mutta... No... eka ovi onnistui ihan ok, mutta ulko-oven kynnykseen jäimme jumiin hetkeksi. Olen melko pienikokoinen eikä lihasvoimani ole vielä täysin palautunut ennalleen. En meinannut jaksaa nostaa tuolia, että pääsisimme eteenpäin. Mies yritti tuolissaan auttaa minkä pystyi, oli vaikeaa kun ei voinut edes kommunikoida. Lopulta pyysin kolleekani apua, jolla on selkävaivoja, joten ei paras ihminen auttamaan moisessa, mutta ainut paikalla sillä hetkellä (lol, olemme mekin kyllä sairasta sakkia.) No yhteistuumin saimme jotenkin tuolin ulos ja lähdin työntämään kohti asuinrakennusta. Jälleen ongelma ulko-oven kanssa, hetken oli jo miltei komediallinen olo kun yritin keksiä miten saan miehen tuoleineen sisälle asti. Miltei alkoi naurattaa kun ähelsin siinä, ajattelin: Tässä sitä nyt MS-potilas lykkii pyörätuolipotilasta eteenpäin, tai ainakin yrittää! Luojan kiitos seuraavan asiakkaani mies sattui paikalle ja tuli auttamaan ja saimme miehen hissiin asti! Sille poistuneelle avustajalle voisin kyllä kirjoittaa muutaman valitun sanan, haha! Toivon ettei miesparka saanut traumoja...
Päätöksenä: jokainen askel on lahja jota ei tulisi väheksyä, ymmärrän sen nyt. Elämä ei ole reilu, joillekin se heittää enemmän kannettavaa kuin toisille, mutta on turhaa jäädä voivottelemaan epäoikeudenmukaisuutta tai seurata kateellisena muiden onnistumisia. On parempi keskittyä niihin hyviin asioihin omassa elämässä. Nuorena sitä kuvittelee voivansa tehdä niin paljon, aikaa aina on ja yhtäkkiä sitä ymmärtää ettei se menekään niin. Aika on rajallinen, eikä kaikkea mitä haluaa ehdi tehdä. Aina pitäisi kuitenkin olla tilaa unelmille.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Ensiviikolla aloitan lääkityksen, tänään käyn hakemassa apteekista lääkepakkaukset jääkaappiini odottamaan ja ensi torstaina on pistosopastus, siitä se sitten lähtee! Aamulla äitini otti minusta verikokeen ennen kuin lähti töihin, olen nyt siis vanhemmillani muutaman yön. Onneksi äitini pystyy hoitamaan nuo verikokeet sillä niitäkin joutuu nyt aluksi ottamaan suhteellisen usein kun seurataan lääkityksen vaikutusta. Pohdiskelin siinä juuri herätettynä ennen aamukuutta, että onneksi ei ainakaan verikokeita tarvitse ottaa itse! Ihan niin rohkea neulankäyttäjä en olisi :D
Tuohon lääkkeeseen, joka tulee siis olemaan osana elämääni kolme kertaa viikossa lopun ikääni, tulee onneksi 100% kelakorvaus. Pelkäsin, että siitä joutuisi taistelemaan, sillä tällaista olen kuullut aiemmin sairastuneilta. Kelalta tuli kuitenkin melko nopeasti päätös ja uusi kelakortti. Ilmeisesti MS alkaa nykyisin olla jo enempi tutkitumpi ja tunnetumpi, että kelakin ymmärtää olla vitkuttelematta päätöstensä kanssa.
Liityin myös MS liittoon ja sieltä tulikin tuhti lukupaketti postissa, syvennyin nyt paremmin lukemaan tietoa sairaudestani turvallisesta lähteestä. Lääkäri syksyllä varoitteli menemästä keskustelupalstoille netissä joista voi saada itselleen vain pahanmielen, kun ne joilla sairaus on pahempi purkavat ahdistustaan. Lääkäri oli oikeassa, mutta uteliaisuus voitti silloin ja eksyinkin jollekin suomi24 palstalle jonne päätin olla menemättä enää koskaan. Nyt tieto on ollut asiallisempaa, muutaman kyyneleenkin olen lukiessani vuodattanut, kokenut ajatukset pelosta suruun ja lopulta toiveikkuuteen. Tärkeää: "Älä koskaan lakkaa unelmoimasta." Se oli jokseenkin lohdullista lukea. Elämä ei ole ohi vaikka muuttaa muotoaan. Jostakin papereista törmäsin myös ajatukseen, jonka omin sanoin asettelen näin: MS on kuin tieto, että jossakin tulevaisuudessa lähellä tai kaukana, joudut auto-onnettomuuteen, vammojen määrä vielä epäselvä, mutta ainakin ehdit valmistautua ajatukseen, ettet välttämättä enää kävele.
Hm... Itse en osaa hyväksyä ajatusta siitä etten kävelisi, se tuntuu kovin vieraalle, mutta samalla ymmärrän sen mahdollisuuden, se voi käydä meille kaikille. Olen vasta tutustumisvaiheessa sairauteni kanssa, tällä hetkellä se tuntuu epätoivotulta vieraalta joka tuli sotkemaan kaiken, mutta tämä vieras ei suostu lähtemään ja se on hyväksyttävä ja pyydettävä lähemmäksi, katsoa sitä silmiin ja yrittää ymmärtää sitä. On tultava toimeen sen kanssa ja yrittää tehdä siitä ystävä vihollisen sijaan.
Puhun melko avoimesti sairaudestani vaikken vielä täysin ole sitä itsekään sisäistänyt. Itseäni kuitenkin helpottaa puhua siitä, se lievittää ahdistusta, kun siitä voi jopa yrittää vitsailla. Läheiset ehkä vielä karsastavat pyörätuolihuumoriani, mutta ehkä sekin heille vielä aukeaa :P Toki välillä ottaa päähän ihan vietävästi, sitten on vain vedettävä syvää henkeä ja lähdettävä vaikka kävelylle. Nyt olen taas saanut itseni potkittua salillekin hieman aktiivisemmin, tänään ajattelin mennä hiihtämään. Lihakset aristavat eilisen ja toissapäiväisen treenin jälkeen ja tunnen kummallista mielihyvää siitä tunteesta.
Toissapäivänä oli jokseenkin huvittava tilanne töissä. Asiakkaakseni tuli kuuro mies pyörätuolissa ja hänen avustaja oli ilmeisesti myös kuuro tai mykkä(?) Joka tapauksessa avustaja antoi minulle paperilapun, jossa luki: voisitko viedä hänet hissille kun olette valmiit?' ja osoitteli sitten kohti viereistä rappua. Nyökkäsin hämilläni ja avustaja lähti.
No, kun hiukset olivat leikattu ja mies maksoi, autoin hänelle takin päälle ja lähdin työntämään tuolia kohti ovea. Meidän liikkeessä on väliovi ja ulko-ovi, tuulikaappi on melko kapea ja ovet avautuvat ulospäin. Jälkiviisaana olisi ehkä ollut fiksumpaa, jos olisin mennyt selkä edellä, mutta... No... eka ovi onnistui ihan ok, mutta ulko-oven kynnykseen jäimme jumiin hetkeksi. Olen melko pienikokoinen eikä lihasvoimani ole vielä täysin palautunut ennalleen. En meinannut jaksaa nostaa tuolia, että pääsisimme eteenpäin. Mies yritti tuolissaan auttaa minkä pystyi, oli vaikeaa kun ei voinut edes kommunikoida. Lopulta pyysin kolleekani apua, jolla on selkävaivoja, joten ei paras ihminen auttamaan moisessa, mutta ainut paikalla sillä hetkellä (lol, olemme mekin kyllä sairasta sakkia.) No yhteistuumin saimme jotenkin tuolin ulos ja lähdin työntämään kohti asuinrakennusta. Jälleen ongelma ulko-oven kanssa, hetken oli jo miltei komediallinen olo kun yritin keksiä miten saan miehen tuoleineen sisälle asti. Miltei alkoi naurattaa kun ähelsin siinä, ajattelin: Tässä sitä nyt MS-potilas lykkii pyörätuolipotilasta eteenpäin, tai ainakin yrittää! Luojan kiitos seuraavan asiakkaani mies sattui paikalle ja tuli auttamaan ja saimme miehen hissiin asti! Sille poistuneelle avustajalle voisin kyllä kirjoittaa muutaman valitun sanan, haha! Toivon ettei miesparka saanut traumoja...
Päätöksenä: jokainen askel on lahja jota ei tulisi väheksyä, ymmärrän sen nyt. Elämä ei ole reilu, joillekin se heittää enemmän kannettavaa kuin toisille, mutta on turhaa jäädä voivottelemaan epäoikeudenmukaisuutta tai seurata kateellisena muiden onnistumisia. On parempi keskittyä niihin hyviin asioihin omassa elämässä. Nuorena sitä kuvittelee voivansa tehdä niin paljon, aikaa aina on ja yhtäkkiä sitä ymmärtää ettei se menekään niin. Aika on rajallinen, eikä kaikkea mitä haluaa ehdi tehdä. Aina pitäisi kuitenkin olla tilaa unelmille.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
tiistai 17. tammikuuta 2012
Uusi vuosi, uusi elämä.
Tammikuu on jo mukavasti puolivälissä. Luntakin on jo sen verran, että voisi piakoin suunnata hiihtoladuille. Odotan kovasti päivien pidentymistä, helmikuussa on jo huomattavasti helpompaa, kun valoa on enemmän.
Tämä vuosi onkin eräänlainen käännekohta; 2.päivä sain MS diagnoosin ja olihan se jo aika arvattavissa... Eilen tuli postissa vakuutusyhtiön kirje, jolla evättiin sairasvakuutushakemukseni, -melko arvattavaa tuokin. Olen liian iso riski heille ;) Nyt vähän harmittaa etten hakenut sitä aiemmin, mutta no, elämä on arvaamatonta ja ei se oikeastaan hyödytä mitään jälkikäteen murehtia. Nyt vain odotan, että saan uuden kelakortin ja pääsen aloittamaan lopun elämää kestävän lääkityksen, luojan kiitos tähän sairauteen on lääkitys!
Vielä on vähän sellainen hämmentynyt olo, välillä olo on todella toiveikas ja tarmokas, sellainen: ja tämähän ei minua pysäytä! Sitten tulee niitä päiviä, kun kaikki tuntuu niin epävarmalta, on vähän sellainen loukossa oleva olo, kun miettii kaikkea mitä oli halunnut tehdä ja ymmärtää ettei kaikki enää ole niin helppoa tai itsestäänselvää. Vaikea selittää...
Välillä harmittaa, kun muut ympärillä puhuvat jännittävistä asioista joita heidän elämässä tapahtuu, siis hyvistä muutoksista. Pieni kateus nousee pintaan ja se ärsytää. On turhaa tuntea kateutta, mutta välillä sille ei voi mitään. Tämä on sopeutumisen aikaa, niin itselleni kuin läheisilleni, mutta kyllä se tästä :) Kädet ja jalat toimivat yhä ja pitää muistaa olla siitä kiitollinen. Onneksi näitä masennuksen hetkiä on melko harvoin ja ne tuntuvat menevän ohi nopeasti, kun muistaa lähteä ihmisten ilmoille.
Huoh, no niin, pitää kait valmistua työpäivää varten! Seuraavan postaukseni lupaan olevan positiivisemman sävyinen ;)
Tämä vuosi onkin eräänlainen käännekohta; 2.päivä sain MS diagnoosin ja olihan se jo aika arvattavissa... Eilen tuli postissa vakuutusyhtiön kirje, jolla evättiin sairasvakuutushakemukseni, -melko arvattavaa tuokin. Olen liian iso riski heille ;) Nyt vähän harmittaa etten hakenut sitä aiemmin, mutta no, elämä on arvaamatonta ja ei se oikeastaan hyödytä mitään jälkikäteen murehtia. Nyt vain odotan, että saan uuden kelakortin ja pääsen aloittamaan lopun elämää kestävän lääkityksen, luojan kiitos tähän sairauteen on lääkitys!
Vielä on vähän sellainen hämmentynyt olo, välillä olo on todella toiveikas ja tarmokas, sellainen: ja tämähän ei minua pysäytä! Sitten tulee niitä päiviä, kun kaikki tuntuu niin epävarmalta, on vähän sellainen loukossa oleva olo, kun miettii kaikkea mitä oli halunnut tehdä ja ymmärtää ettei kaikki enää ole niin helppoa tai itsestäänselvää. Vaikea selittää...
Välillä harmittaa, kun muut ympärillä puhuvat jännittävistä asioista joita heidän elämässä tapahtuu, siis hyvistä muutoksista. Pieni kateus nousee pintaan ja se ärsytää. On turhaa tuntea kateutta, mutta välillä sille ei voi mitään. Tämä on sopeutumisen aikaa, niin itselleni kuin läheisilleni, mutta kyllä se tästä :) Kädet ja jalat toimivat yhä ja pitää muistaa olla siitä kiitollinen. Onneksi näitä masennuksen hetkiä on melko harvoin ja ne tuntuvat menevän ohi nopeasti, kun muistaa lähteä ihmisten ilmoille.
Huoh, no niin, pitää kait valmistua työpäivää varten! Seuraavan postaukseni lupaan olevan positiivisemman sävyinen ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)