Muutoksia

Viimeinen kuukausi omassa ensimmäisessä yrityksessä. Eilen oli viimeinen asiakaspäivä liikkeessäni ja nyt alkaa koko viikonlopun kestävä tyhjennys ja siivousprojekti. Moni on kysynyt josko mieleni on haikea, eräs toinen yrittäjä sanoi, että häntä itketti luopuessaan ensimmäisestä liikkeestään, itse en puolestani tunne moista haikeutta, ehkä se iskee avaimia luovuttaessa, ehkä ei.

Oma oloni on tällä hetkellä lähinnä helpottuneen innostunut; kohti uusia tuulia! En koskaan suunnitellut jääväni kyseiseen paikkaan liian pitkäksi aikaa, neljä vuotta tuntuu sopivalta, se on ollut eräänlainen oppikoulu enkä kadu sen läpikäyntiä, ainoa mitä kadun on nuoruuden typeryyksissä tehtyjä turhia hankintoja, toisaalta, olkoon ne oppirahoja! Monella tässä iässä on kuitenkin samansuuruinen opintolaina tai autolaina maksettavana, minulla se on yrityslaina. Olin kuitenkin vasta täyttämässä 23, juuri koulusta keväällä valmistunut, kun astuin yrittäjän saappaisiin, ei silloin voi kaikkea tietää. Jos joskus päätän laittaa taas oman yrityksen pystyyn, tiedän paremmin mitä kannattaa tehdä (/hankkia)ja mitä ei.

Nyt maailma on jälleen avoinna! Oma liike on kuitenkin melko kahlitseva, ei sitä jätetä noin vain ja lomia ei tosiaan juurikaan ole. Parisuhteiden ylläpitäminenkin tuntui tuona aikana melko vaikealta, ajatukset pyörivät liikaa yrittäjyydessä ja omantilan merkitys vapaa-aikana oli suuri, jotenkin sitä halusi töiden jälkeen olla hiljaa omien ajatusten parissa. Ahdistuin herkästi, kun olisi joku pitänyt päästää lähemmäksi, etenkin joku jonka käsitys yrittäjyydestä oli täysin eri kuin mitä se tosiaan on. Moni oikeasti kuvittelee yrittäjän olevan automaattisesti varakas! Heh, oma alani varakkuuden keräämisellä on ainakin väärä, saisi omistaa jonkun hillittömän liikeketjun ensin ja tehdä järjettömästi töitä sen eteen. Arvostan itse vapaa-aikaa enemmän kuin rahaa.

Nyt tuntuu taas parisuhdekin mahdolliselta ajatukselta, entisen poikaystäväni kanssa olemme jälleen lähentyneet. Etenkin kaiken tämän muuttostressin keskellä tuntuu mielettömän hyvälle päästä tutun ihmisen kainaloon. Meilläkin on jo historiaa takana, lapsuuden leikkitoveruudesta asti ja ehkä siksi itseni on helpompi päästää kyseinen ihminen lähelle, luotan häneen ja tiedän, ettei hän ikinä tahallaan satuttaisi. Onneksi sain vielä uuden mahdollisuuden! Joskus ihminen on vain niin sokea sille hyvälle mikä on.

Parisuhteessa liiallinen mustasukkaisuus ja kontrollointi on pahinta. Edellisessä suhteessani tunsin "tukehtuvani" jo alkumetreillä. Yritin kyllä selittää kyseiselle miehelle useaan otteeseen, että minun on vaikea päästää helposti lähelle ja monesti hän vakuutteli ymmärrystään, mutta ei se käytöksessä näkynyt! Itse olin taas typerä, kun en kuunnellut omia vaistojani ja yritin väkisin pysyä suhteessa jonka koin jo alkujaan ahdistavaksi. Uskon, että oma pidättyväisyyteni sai hänet "puskemaan päälle" entistä kovemmin. Tuli mm. pukeutumiseenkin liittyvää kommenttia: ei saanut olla liian paljastavaa. Epäilyksiä, että saattaisin pettää, mitä en koskaan ole tehnyt, enkä tekisi! Emme vain ymmärtäneet toisiamme, olimme liian erilaisia. Noh, en viitsi yksityiskohtaisesti kaikkea käydä läpi ne ovat niin henkilökohtaisia asioita, se on ollutta ja mennyttä nyt ja minussakin on omat vikani niin kuin kaikissa.

Palatakseni elämänmuutokseen. Tulevaisuus näyttää nyt positiiviselta, minusta on ihanaa kun ei tiedä varmasti mitä ensivuosi tuo tullessaan! Eihän sitä siis koskaan, missään tilanteessa voi varmasti tietää, mutta tuossa liikkeessäni se kuitenkin kulki sellaista samaa kehää, josta ei oikein eteenpäin olisi päässyt. Seuraavana viikonloppuna menen eräälle liikuntakurssille, jännittää hyvällä tavalla. Vuoden olen haaveillut jonkinlaisesta muutoksesta ja nyt niitä alkaa tapahtua, kun olen laittanut tapahtumaan, aina voi puhua ja haaveilla, mutta pelkästään sillä ei mikään muutu. Ison kiitoksen kyllä soisin vanhemmilleni, jotka ovat aina kannustaneet ja auttaneet, en usko, että olisin uskaltanut puoliakaan ilman heidän tukeaan. Ilman heitä, en olisi uskaltanut yrittäjäksi ja vaikka nämä neljä vuotta ovat olleet haastavia, niin en tosiaan kadu niitä! Itsevarmuuteni on kasvanut huimasti ja jo siitä syystä voin kannustaa kaikkia yrittäjyydestä haaveilevia toteuttamaan sen, kun vain muistaa, että helppoa se ei aina ole, palkitsevaa kuitenkin :)

Kello on 6.16 aamulla ja merkintäni on melko rönsyilevä, laitan sen aikaisen aamun piikkiin! :D Yöunet ovat olleet melko katkonaisia viime viikkoina, on vain niin paljon mietittävää ja järjestettävää, onneksi piakkoin asiat rauhoittuvat ja voin keskittyä myös paremmin rakkaiden tarinoideni kirjoittamiseen

Kesäväsymys

En ole bloggaillut mitään kuukausiin, jos nyt kokeilisi.

En ole niitä ihmisiä jotka osaisivat nauttia näistä helteistä, en lainkaan. Asia voisi olla toinen jos olisi varaa pitää kunnon lomaa, mutta kun ei ole. Pätkiä siellä täällä, yllättäviä yrityksen menoeriä. Liikkeessä on kuuma, tarkkaa mittaria ei ole mutta varmasti yli 30 astetta, väsyttää, töiden jälkeen ei oikein jaksa mitään. En ole auringonottotyyppiä, keväämmällä nautin kyllä lukemisesta ulkona terassillani, mutta nyt on vain niin pirun kuuma... Kärsin oikeastaan lievästä kesämasennuksesta, kesällä kun kaikilla pitäisi olla kivaa ja itselläni ei vain ole. Tulee syyllinen olo kun istuu sisällä kirjoittamassa, kun pitäisi tyyliin olla rannalla tai palvomassa kesää muilla tavoilla, muina vuodenaikoina samanlaista oloa ei tule. Odotan syksyä! Raikkaita ilmoja! Sataisi edes kunnolla vettä pari päivää putkeen... Älkää tuomitko te kesäihmiset :)

Ajattelen kaiholla myös lapsuudenkesiä jolloin osasi nauttia, oli lomaa ja tekemistä. Nyt olen syksyllä luopumassa omasta liikkeestäni ja menen vuokratuolille lähialueelle, olen myös ilmottautunut kuntosaliperusohjaajakurssille syksyllä ja ensivuonna tarkoitus olisi työn ohella opiskella urheiluhierojaksi. Uskon, että ensikesänä en koe tällaista melankoliaa kuin nyt. Alkuun kun tein päätökset muutoksesta olo oli innostunut ja energinen, mutta nyt... lasken vain päiviä vuokrasopimuksen päättymiseen; vielä reilu pari kuukautta...

Oloa voisi ehkä verrata siihen, että olet tehnyt päätöksen katkaista raskaan parisuhteen, hyviäkin hetkiä on ollut, mutta päälimmäisenä olet vain ollut stressaantunut, jonka tunnistat vasta kunnolla, kun olet erouutisen sanonut ääneen. Mutta sitten pitääkin katsella toista vielä kolmen kuukauden ajan ennen kuin pääset vapauteen! Vähämmästäkin masentuu, lol, etenkin näillä helteillä...

No niin ja takaisin työnpariin...

Ihana lauantai

Viimein! *huokaa onnellisena* Viikko tuntui älyttömän pitkältä, eilen mennessäni töihin koin taas "mukavan" yllätyksen, joskin en tiedä pitäisikö enää olla yllättynyt, tämä kun oli jo neljäs kerta tänä talvena! Vessan ilmanvaihtoputkesta tiputteli siis vettä lattialle ja sitä oli jo yön alla tullut sen verran että se lainehti pidemmälle kylpyhuoneeseen. Huoltomiehiä on rampannut useamman kerran liikkeessäni (onneksi lasku menee vuokranantajalle) ja sinne piti taas soittaa. Ensimmäisenä paikalle tuli sähkömies jonka oli siis pitänyt jo kuukausi sitten asentaa jotakin putkeen, lämmitin? No jotain kuitenkin, (ei blondi ymmärrä) :D Hän ei ollut siis tietoinen soitostani. No lopulta paikalle saatiin myös vähäsanainen putkimies. No vessaahan ei voinut käyttää, - ihanaa. Enpä uskaltanut paljon syödä tai juoda mitään tästä syystä, kerran oli kuitenkin pakko käydä viereisessä pizzeeriassa ettei kasvaisi kupla otsaan :D

Putkimies teki töitä koko päivän, välillä sähkömies ja tämän apulainen ja vielä joku neljäs ukko kävivät paikalla. Iltapäivällä oli jo hirveä nälkä, ajatus katkeili ja oli vaikea pitää keskustelua yllä asiakkaan kanssa, mutta onneksi hän hoiti puhumisen suurimaksi osaksi. Puhelimeenkin meinasin vastata jotain ihan omituista; yrityksen perustaminen? Josta siis olisin seuraavaksi puhunut asiakkaalleni, onnistuin keskeyttämään itseni sanoissa; yrity- ja äkkiä vaihdoin, rupesi naurattamaan, mutta hillitsin itseni ja asiakas puhelimen toisessa päässä ei asiaa kommentoinut :D

Lopulta putkihomma ilmeisesti oli valmis, mies pakkasi kamppeensa ja lähti; sanaakaan sanomatta. Siinä sitten hetken ihmettelin että tulevatko ukot vielä takaisin vai voinko lähteä kotiin. Viereisen pizzerian työntekijä tuli kysymään haluanko perhepizzan jonka oli vahingossa tehnyt ja joka menisi muuten roskiin, armoton nälkä, tarvitseeko edes kysyä mitä vastasin? Lol. Otin pizzan kainalooni ja lähdin kotiin. Matkalla kävin ostamassa punaviiniä, katsoin että ansaitsin hemmottelua.

Tämä dieetti oli kyllä hölmö kokeilu, paino kyllä laski mutta sain flunssan oireet enkä ihmettele; pitkät työpäivät, kuntoilua ja vain 850-950 kaloria päivässä; ei kovin terveellistä touhua. Paino aamulla jopa pizzan ja muutaman viinilasin jälkeen oli 52,5, olen varmaan viimeksi yläasteella painanut yhtä vähän... Noh, enköhän kompenssoi menetystä nyt viikonlopun aikana *nauraa*

Kohta tarkoitus mennä jumboon sen jälkeen vanhemmille syömään. Pitäisi siivota tänään, en vain millään jaksaisi. Pakko myös päästä takaisin kirjoittamiseen kiinni, lupailin Nirkalille kirjoittaa Foreigners tarinaa, muutama lukija sitä on myös kysellyt. Työkoneelta voisin käydä hakemassa lapsellisten leikkejen puoliksi kääntämäni osan jotta saisi senkin ensiviikon aikana julkaistua. Niin paljon tekemistä niin vähän aikaa, pöh. Typerä kurkku kutisee ja kiroan oman typeryyteni ja dietin. Älkää kokeilko kotona! lol.

Hiihtolomaviikko

Loma on mukava asia. Yrittäjänä lomat ovat kuitenkin aika naurettavia; yleensä pitkiä viikonloppuja siellä täällä kun tilaisuus on, kokonainen viiko on jo juhlaa! Kaksiviikkoa olisi jo todella juhlaa! No Jokatapauksessa koululaisilla on nyt loma, se on kiva heille ja minä olen kateellinen :D Töissä on kiire se on tietenkin hyvä koska raha on tarpeen, mutta valitsimpa taas hyvän viikon diettikokeilulleni, no tavallaan se on hyvä kun ei oikein ehtisikään syödä se on napattava suuhunsa mitä kerkeää ja nuo nutrilett patukat toimivat siinä ihan hyvin, mutta kroppa huutaa energiaa!

Tämän viikon mieliala; väsynyt, hermo hieman kireällä pitää koittaa hymyillä. Kireyttä kävin purkamassa eilen salilla mutta noh, aika väsynyttä treeniähän se oli, hampaat irvessä koetin hakea jotain zen olotilaa samalla kun ajattelin miten hyvältä pizza maistuisikaan tai edes pala paahtoleipää. Törmäsin salilla myös jälleen itseäni ärsyttävää ilmiöön; ihmiset jotka tulevat paikalle juoruamaan. Tilanne on siis tämä, kaverukset tulevat salille ja laiskasti kiertävät laitteelta toiselle ja aina välillä on pidettävä noin 10minuutin jutustelutaukoja istuen kuntoilulaitteilla ettei niihin vaan pääse kukaan muu (siis juttelu ja treenaaminenhan ei onnistu yhtäaikaa??). ÄRSYTTÄVÄÄ. Kuinka tehokasta treenia tällainen voi olla? Siis onhan se varmasti kiva voida sanoa käyvänsä salilla ja sitten tulla sinne istuskelemaan ja vaihtamaan kuulumisia samalla kun tekee muutaman väsyneen liikkeen.

Tällä kertaa tämä jutteleva kaveruskaksikko oli kaksi vanhempaa miestä, kyttäsin laitetta jossa toinen istui ja toinen seisoi sen vierellä, ehdin itse tehdä noin kolme eri lihasryhmää ennen kuin ukot viimein hilasivat takamuksensa muualle ja pääsin käyttämään kysyistä laitetta. Nälkäisenä treenaajana tämä ilmiö ärsytti enemmän kuin normaalisti :D *vetää syvään henkeä* No niin sainpas avauduttua.

Kotona odottikin sitten Nutrilettin jauhoinen tomaattipasta... ihanaa... Sitä mutustellessani mietin kyllä useamman kerran, että miksi hemmetissä tähän oikein ryhdyin?! Sanottakoon että Nutrilettin juustopasta oli kyllä paljon syötävämpää ja nuo vanukkaat ja patukatkin ovat ihan ok. Silti... haaveilen jo kaikesta ihanasta mitä voisin lauantaina kokata. Pidän muutenkin ruuanlaitosta.

Kello on nyt 6:20, heräsin jo puoli viisi, oli nälkä... Söin yhden paahtoleivän ja ai että se maistui hyvälle! Voisi yrittää mennä takaisin nukkumaan kun työt alkavat vasta kymmeneltä ja tarkoitus olisi illalla jatkaa kirjoittamista saksalaisen ystäväni kanssa, mesen välityksellä. Saa nähdä jaksanko valvoa, todennäköisyys on huono. Töissä on taas kiire ja näin loppuviikosta saa taas puheluita miehiltä jotka heräävät siihen että; oho! viikonloppu ja tukka pitäisi saada kuntoon kun on ne juhlatkin! Ai että kun ne aina sattuu hiipimään niin salakavalasti ne juhlat? Niin ja muuten yrittäjilläkin on oma elämä, hämmentävää ehkä, mutta vaikka kuinka kitiset siitä miten tärkeät omat menosi ovat ja että monelta lopetan työt? kai nyt sen jälkeen vielä? ja eikö nyt joku rako olisi ja kun ei näissä varmaan mene kuin ööö joku 5 minuuttia nips nips vaan! EI! Ihan oikeasti, jos sanon että tänään ei ole aikaa niin sitä aikaa ei sitten todella ole, sitä ei tarvitse kysyä uudestaan monta kertaa ja jankuttaa *huoh*

Useimmat asiakkaat ovat kyllä ihania, kiitos heille :)

No niin, viikonloppua odotellessa! Enää yksi yö perjantaihin ja sitten; ihana, ihana lauantai! :D

Ensimmäinen merkintä

Olen jo pitkään suunnitellut oman blogin aloittamista ja nyt viimein sen teen. Eli tässä blogissa käsittelen aika yleisesti oman elämän asioita, kirjoittamista, joka on siis suosikkiharrastukseni, työtäni ja nyt alkuun erityisesti omaa kuntoprojektiani.

Innostuin muuttamaan elämäntapojani syksyllä 2008, syömään terveellisemmin ja lisäämään liikuntaa, rasvaprosentti on pienentynyt huimat 7%.

Olen paljon tyytyväisempi omaan kroppaan, ravinto on terveellisempää ja liikuntaan olen todella tykästynyt. Salilla tulee käytyä noin 3 kertaa viikossa ja siihen päälle kotijumpat jne. Olisi tarkoitus aloittaa juoksuharrastus kunhan lumet tuosta sulavat, en vain ymmärrä mihin tuo kaikki voi mennä! Voi olla mielenkiintoinen ja sangen märkä kevät 0_0

No niin takaisin aiheeseen. Mielenkiinnosta aloitin maanantaina Nutrilett 5 day quick startin, en oikeastaan usko tai odota painon putoavan sen seurauksena, koska itsellä pudotettaaa on enää niin vähän, mutta tämä on lähinnä testi siitä millainen olo tällaisilla atriakorvikkeilla tulee. Kirjoittajana olen utelias kokeilemaan juttuja, jos niitä voisi jotenkin hyödyntää tarinoissa *virn*

Eilinen, vaikka oli ihan tuhottoman kiire päivä, sujui melko hyvin näillä korvikkeilla. Lisäsin kuitenkin siihen yhden banaanin. Nälkäisenä tulen vain vihaiseksi ja sitä ei kukaan jaksa katsella :D Oikeastaan tässä suhteessa olen kuin vähän siitä yhdestä mainoksesta kun mies tulee happamana ja nälkäisenä kotiin, kitisee ja vinkuu kunnes saa ruokaa ja muuttuu kuin täysin eri ihmiseksi. Äitini mukaan olin jo vauvana sellainen. Vanhemmat joutuivat illalla keittämään vellin valmiiksi ja laittamaan villasukkaan jotta se pysyisi lämpimänä (mikroa kun ei tuolloin ollut) että kun pikkuinen 'päivänsäde' (eli minä) avaisi silmänsä niin tuttipullo olisi jo vikkelästi huulilla, jos näin ei tapatunut alkoi kuulemma pirunmoinen huuto *nauraa*. Jos verensokerini siis laskee väsähdän täysin ja kitisen läheisimmille, kun mikään ei tunnu sujuvan. Vielä nykyisinkin äitini joskus varustautuu yhteisiin ostosreissuihin varaamalla pienen suklaapatukan laukkuunsa tai yleisemmin ehdottamalla kahvila/ravintolareissua väliin, herttaista :D

Ja jälleen palatakseni aiheeseen! Jumppasin myös aamulla ja kävelin työmatkat niin katsoin pienen lisäenergian erittäin aiheelliseksi. Myös aamulla nautittavaan suklaapirtelöön lisäsin ruisleseitä ja muutaman lusikallisen maitorahkaa. Vielä kolme päivää jäljellä. Lauantaina on oma herkkupäivä ja siitä en luovu Perskules! :)