Tammikuu on jo mukavasti puolivälissä. Luntakin on jo sen verran, että voisi piakoin suunnata hiihtoladuille. Odotan kovasti päivien pidentymistä, helmikuussa on jo huomattavasti helpompaa, kun valoa on enemmän.
Tämä vuosi onkin eräänlainen käännekohta; 2.päivä sain MS diagnoosin ja olihan se jo aika arvattavissa... Eilen tuli postissa vakuutusyhtiön kirje, jolla evättiin sairasvakuutushakemukseni, -melko arvattavaa tuokin. Olen liian iso riski heille ;) Nyt vähän harmittaa etten hakenut sitä aiemmin, mutta no, elämä on arvaamatonta ja ei se oikeastaan hyödytä mitään jälkikäteen murehtia. Nyt vain odotan, että saan uuden kelakortin ja pääsen aloittamaan lopun elämää kestävän lääkityksen, luojan kiitos tähän sairauteen on lääkitys!
Vielä on vähän sellainen hämmentynyt olo, välillä olo on todella toiveikas ja tarmokas, sellainen: ja tämähän ei minua pysäytä! Sitten tulee niitä päiviä, kun kaikki tuntuu niin epävarmalta, on vähän sellainen loukossa oleva olo, kun miettii kaikkea mitä oli halunnut tehdä ja ymmärtää ettei kaikki enää ole niin helppoa tai itsestäänselvää. Vaikea selittää...
Välillä harmittaa, kun muut ympärillä puhuvat jännittävistä asioista joita heidän elämässä tapahtuu, siis hyvistä muutoksista. Pieni kateus nousee pintaan ja se ärsytää. On turhaa tuntea kateutta, mutta välillä sille ei voi mitään. Tämä on sopeutumisen aikaa, niin itselleni kuin läheisilleni, mutta kyllä se tästä :) Kädet ja jalat toimivat yhä ja pitää muistaa olla siitä kiitollinen. Onneksi näitä masennuksen hetkiä on melko harvoin ja ne tuntuvat menevän ohi nopeasti, kun muistaa lähteä ihmisten ilmoille.
Huoh, no niin, pitää kait valmistua työpäivää varten! Seuraavan postaukseni lupaan olevan positiivisemman sävyinen ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti