Kolgrimin mietteitä

Hiuskokeilu

2012-02-02T21:38:00.001+02:00

Värjäsin eilen hiukseni :) Olen kova vaihtelemaan hiusteni väriä, vähän liiankin usein kun puhutaan ääripäästä toiseen eli tummanruskeasta vaaleaan ja siltä väliltä. Luonnostani olen vaalea ja aina jonkin aikaa oltuani tumma totean miten paljon helpompaa on olla omassa värissä. Vaalea tyvi tummassa hiuksessa on aika karmiva, toisinpäin se ei mielestäni ole niin järkyttävä niin nopeasti. Mutta... Voih... aina kun elämässäni tapahtuu muutoksia niin himo vaihtaa väriä kutkuttaa takaraivossa... Tällä kertaa aloin himoitsemaan punaista, poikaystävällekin kerroin tästä uudesta visiostani ja ehkä viisaana miehenä vastaus oli hyvin diplomaattinen. Kuulemma oli myös löytänyt vanhan hajonneen tietokoneeni kovalevyltä kuvan minusta tummanruskeissa hiuksissa ja näytti hyvälle! Liekö tämä ollut vihje? ;)

No sittenhän aloin kaipaamaan niitä tummanruskeita! Enkä osannut päättää... Vaaleaan on aina niin työlästä palata, eli asiaa on syytä harkita :D Mutta värjäsin siis kuitenkin, päätin että voin sitten samantien testata uutta ideaa tummemmanvaaleaan sävyyn, ennen kuin alan testailemaan viattomilla asiakkailla. Mieluummin kokeilen jotain ideaa itselle ensin kun sitten jos menee pieleen niin voi syyttää vain itseään ja kokeilla korjausniksejä joilla voi tulevaisuudessa pelastaa mahdolliset kiperät tilanteet töissä:D Eli lähtökohta: noin vaaleusasteella 11 (asteikko:2musta-12vaalea) oleva hius ja haluttu tulos: tummuusaste 9 beigen/hiekanvaalea. Lopputulos: epämääräinen :D Tutkailin peilin edessä hiuksiani ja päätin sen olevan villasukka. Noh, olin ottanut tietoisen riskin värivalinnassa, mutta ei huolta! Hiukset ne vain ovat! Poikaystävälle kerroin puhelimessa hiukseni olevan nyt sangen mielenkiintoisen väriset, hän uskoi niiden olevan varmaan ihan hyvät... hihi... Päätin, että vaikka villasukkaväri varmasti lievenisi hiuksista muutaman pesun jälkeen ja jättäisivät ihan kauniin vaalean värin, en kuitenkaan ehkä kehtaisi mennä lauantaina poikaystävän kanssa tämän ystävän tupareihin. Johan ne nyt katsoisivat kieroon! Parturi-kampaaja ja noin karmea tukka! :D No niin, pelastuskeino: syväpuhdistava eliksiiri, pyyhe päähän ja 30 min, pesu ja hunajansävyinen hoitoaine, tulos: ei enää niin villasukka! Kirkastui kummasti ja kehtasi jo mennä töihin vaikka ei tämä ihan oman tuntuinen väri vieläkään ole. Huomenna vielä saunaan hoitoaineen kanssa ja jälleen pyyhesuojaus! Kyllä siitä ihan hyvä tulee :) Kun on MS niin ei hiuksista jaksa enää niin stressata kuin ennen ;)

Vaaleat sävyt on aina niitä vähän haastavampia, on se vaara, että ne jäävät liian keltaisiksi tai vihreiksi tai harmaan liiloiksi. Viileät sävyt lähtevät kuitenkin vauhdilla tasoittumaan, mutta asiakasta joka ei pyytänyt liilanvaaleaa tämä tieto ei välttämättä kyllä siinä kampaajan tuolissa lohduta ;)

Hm... saa nähdä kuinka kauan jaksan taistella tummentamishaavettani vastaan...

Nyt kun kerta aloin höpisemään niin höpisenpä myös lääkkeen aloituksestani. Eli tänään oli pistosopetus, sain kivan pienen elektronisenlaitteen ja muuta tavaraa siihen liittyen... kokonaisen laukun verran! Ensimmäinen pistos laitettiin siis sairaalassa ja nyt seuraavan laitan sunnuntaina kotona. Onneksi laite tuntui hyvin yksinkertaiselle käyttää ja oikein sopivalta minunlaiselle hajamieliselle blondille, lol, se näyttää milloin pistokset on otettu viimeksi jne. Kolme kertaa viikossa, ei peräkkäisinä päivinä. Koska lauantaina on biletystä päätin, että otan seuraavan sunnuntaina, flunssaoireet voivat olla lääkkeen sivuvaikutuksia.
Olen nyt tutkaillut oloani ja olen kuvittelevinani pientä kurkun kutinaa, mutta... en tiedä... Ei vielä mitään järisyttävää. Lääke aloitetaan pienemmällä annoksella ja kuukauden päästä siirryn normaaliin määrään. Olen ihan kiitollinen tuosta lääkkeestä ja toivon, että se toimii. Viime yönä MS oireilu jaloissa tuntui melko aktiivisena, sitä on vaikea kuvailla sellaista tykytystä ja kihelmöintiä kuin pieniä elohiiriä ehkä... Kävelyyn se ei onneksi ole vielä vaikuttanut millään tavoin, toivon parasta!

Huomenna onkin vuorossa hammaslääkäri, oh joy! Lol, no onneksi vielä ei varmaan tehdä muuta kuin arvioidaan mitä tehtäisiin viisaudenhampaalleni... Viimeksi sanoivat, että se leikattaisiin, mutta röntgen otettiin kaksi vuotta sitten 0_0 Heh, tämänkin asian kanssa on ollut kaikenlaista häsläystä... Mutta jospa nyt tänä vuonna :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!( Siellä on kylymä!! Pukeutukaa lämpimästi ;) )

Vapaapäivä

2012-01-27T08:42:00.001+02:00

On kyllä ollut hiljainen viikko töissä *huokaa* Olen sitten pitänyt vapaita ja yrittänyt saada asiakkaita samoille päiville järjestykseen. Vapaapäivät ovat ihan kivoja, mutta tämä nyt tarkoittaa taas sitä etten voi pitää aikomaani talvilomaa, nämä yllättävät vapaat kun syövät aina lomarahat ;) Tämä on sitä yrittäjyyden ihanuutta! lol

Ensiviikolla aloitan lääkityksen, tänään käyn hakemassa apteekista lääkepakkaukset jääkaappiini odottamaan ja ensi torstaina on pistosopastus, siitä se sitten lähtee! Aamulla äitini otti minusta verikokeen ennen kuin lähti töihin, olen nyt siis vanhemmillani muutaman yön. Onneksi äitini pystyy hoitamaan nuo verikokeet sillä niitäkin joutuu nyt aluksi ottamaan suhteellisen usein kun seurataan lääkityksen vaikutusta. Pohdiskelin siinä juuri herätettynä ennen aamukuutta, että onneksi ei ainakaan verikokeita tarvitse ottaa itse! Ihan niin rohkea neulankäyttäjä en olisi :D

Tuohon lääkkeeseen, joka tulee siis olemaan osana elämääni kolme kertaa viikossa lopun ikääni, tulee onneksi 100% kelakorvaus. Pelkäsin, että siitä joutuisi taistelemaan, sillä tällaista olen kuullut aiemmin sairastuneilta. Kelalta tuli kuitenkin melko nopeasti päätös ja uusi kelakortti. Ilmeisesti MS alkaa nykyisin olla jo enempi tutkitumpi ja tunnetumpi, että kelakin ymmärtää olla vitkuttelematta päätöstensä kanssa.

Liityin myös MS liittoon ja sieltä tulikin tuhti lukupaketti postissa, syvennyin nyt paremmin lukemaan tietoa sairaudestani turvallisesta lähteestä. Lääkäri syksyllä varoitteli menemästä keskustelupalstoille netissä joista voi saada itselleen vain pahanmielen, kun ne joilla sairaus on pahempi purkavat ahdistustaan. Lääkäri oli oikeassa, mutta uteliaisuus voitti silloin ja eksyinkin jollekin suomi24 palstalle jonne päätin olla menemättä enää koskaan. Nyt tieto on ollut asiallisempaa, muutaman kyyneleenkin olen lukiessani vuodattanut, kokenut ajatukset pelosta suruun ja lopulta toiveikkuuteen. Tärkeää: "Älä koskaan lakkaa unelmoimasta." Se oli jokseenkin lohdullista lukea. Elämä ei ole ohi vaikka muuttaa muotoaan. Jostakin papereista törmäsin myös ajatukseen, jonka omin sanoin asettelen näin: MS on kuin tieto, että jossakin tulevaisuudessa lähellä tai kaukana, joudut auto-onnettomuuteen, vammojen määrä vielä epäselvä, mutta ainakin ehdit valmistautua ajatukseen, ettet välttämättä enää kävele.

Hm... Itse en osaa hyväksyä ajatusta siitä etten kävelisi, se tuntuu kovin vieraalle, mutta samalla ymmärrän sen mahdollisuuden, se voi käydä meille kaikille. Olen vasta tutustumisvaiheessa sairauteni kanssa, tällä hetkellä se tuntuu epätoivotulta vieraalta joka tuli sotkemaan kaiken, mutta tämä vieras ei suostu lähtemään ja se on hyväksyttävä ja pyydettävä lähemmäksi, katsoa sitä silmiin ja yrittää ymmärtää sitä. On tultava toimeen sen kanssa ja yrittää tehdä siitä ystävä vihollisen sijaan.

Puhun melko avoimesti sairaudestani vaikken vielä täysin ole sitä itsekään sisäistänyt. Itseäni kuitenkin helpottaa puhua siitä, se lievittää ahdistusta, kun siitä voi jopa yrittää vitsailla. Läheiset ehkä vielä karsastavat pyörätuolihuumoriani, mutta ehkä sekin heille vielä aukeaa :P Toki välillä ottaa päähän ihan vietävästi, sitten on vain vedettävä syvää henkeä ja lähdettävä vaikka kävelylle. Nyt olen taas saanut itseni potkittua salillekin hieman aktiivisemmin, tänään ajattelin mennä hiihtämään. Lihakset aristavat eilisen ja toissapäiväisen treenin jälkeen ja tunnen kummallista mielihyvää siitä tunteesta.

Toissapäivänä oli jokseenkin huvittava tilanne töissä. Asiakkaakseni tuli kuuro mies pyörätuolissa ja hänen avustaja oli ilmeisesti myös kuuro tai mykkä(?) Joka tapauksessa avustaja antoi minulle paperilapun, jossa luki: voisitko viedä hänet hissille kun olette valmiit?' ja osoitteli sitten kohti viereistä rappua. Nyökkäsin hämilläni ja avustaja lähti.

No, kun hiukset olivat leikattu ja mies maksoi, autoin hänelle takin päälle ja lähdin työntämään tuolia kohti ovea. Meidän liikkeessä on väliovi ja ulko-ovi, tuulikaappi on melko kapea ja ovet avautuvat ulospäin. Jälkiviisaana olisi ehkä ollut fiksumpaa, jos olisin mennyt selkä edellä, mutta... No... eka ovi onnistui ihan ok, mutta ulko-oven kynnykseen jäimme jumiin hetkeksi. Olen melko pienikokoinen eikä lihasvoimani ole vielä täysin palautunut ennalleen. En meinannut jaksaa nostaa tuolia, että pääsisimme eteenpäin. Mies yritti tuolissaan auttaa minkä pystyi, oli vaikeaa kun ei voinut edes kommunikoida. Lopulta pyysin kolleekani apua, jolla on selkävaivoja, joten ei paras ihminen auttamaan moisessa, mutta ainut paikalla sillä hetkellä (lol, olemme mekin kyllä sairasta sakkia.) No yhteistuumin saimme jotenkin tuolin ulos ja lähdin työntämään kohti asuinrakennusta. Jälleen ongelma ulko-oven kanssa, hetken oli jo miltei komediallinen olo kun yritin keksiä miten saan miehen tuoleineen sisälle asti. Miltei alkoi naurattaa kun ähelsin siinä, ajattelin: Tässä sitä nyt MS-potilas lykkii pyörätuolipotilasta eteenpäin, tai ainakin yrittää! Luojan kiitos seuraavan asiakkaani mies sattui paikalle ja tuli auttamaan ja saimme miehen hissiin asti! Sille poistuneelle avustajalle voisin kyllä kirjoittaa muutaman valitun sanan, haha! Toivon ettei miesparka saanut traumoja...

Päätöksenä: jokainen askel on lahja jota ei tulisi väheksyä, ymmärrän sen nyt. Elämä ei ole reilu, joillekin se heittää enemmän kannettavaa kuin toisille, mutta on turhaa jäädä voivottelemaan epäoikeudenmukaisuutta tai seurata kateellisena muiden onnistumisia. On parempi keskittyä niihin hyviin asioihin omassa elämässä. Nuorena sitä kuvittelee voivansa tehdä niin paljon, aikaa aina on ja yhtäkkiä sitä ymmärtää ettei se menekään niin. Aika on rajallinen, eikä kaikkea mitä haluaa ehdi tehdä. Aina pitäisi kuitenkin olla tilaa unelmille.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Uusi vuosi, uusi elämä.

2012-01-17T08:22:00.000+02:00

Tammikuu on jo mukavasti puolivälissä. Luntakin on jo sen verran, että voisi piakoin suunnata hiihtoladuille. Odotan kovasti päivien pidentymistä, helmikuussa on jo huomattavasti helpompaa, kun valoa on enemmän.

Tämä vuosi onkin eräänlainen käännekohta; 2.päivä sain MS diagnoosin ja olihan se jo aika arvattavissa... Eilen tuli postissa vakuutusyhtiön kirje, jolla evättiin sairasvakuutushakemukseni, -melko arvattavaa tuokin. Olen liian iso riski heille ;) Nyt vähän harmittaa etten hakenut sitä aiemmin, mutta no, elämä on arvaamatonta ja ei se oikeastaan hyödytä mitään jälkikäteen murehtia. Nyt vain odotan, että saan uuden kelakortin ja pääsen aloittamaan lopun elämää kestävän lääkityksen, luojan kiitos tähän sairauteen on lääkitys!

Vielä on vähän sellainen hämmentynyt olo, välillä olo on todella toiveikas ja tarmokas, sellainen: ja tämähän ei minua pysäytä! Sitten tulee niitä päiviä, kun kaikki tuntuu niin epävarmalta, on vähän sellainen loukossa oleva olo, kun miettii kaikkea mitä oli halunnut tehdä ja ymmärtää ettei kaikki enää ole niin helppoa tai itsestäänselvää. Vaikea selittää...

Välillä harmittaa, kun muut ympärillä puhuvat jännittävistä asioista joita heidän elämässä tapahtuu, siis hyvistä muutoksista. Pieni kateus nousee pintaan ja se ärsytää. On turhaa tuntea kateutta, mutta välillä sille ei voi mitään. Tämä on sopeutumisen aikaa, niin itselleni kuin läheisilleni, mutta kyllä se tästä :) Kädet ja jalat toimivat yhä ja pitää muistaa olla siitä kiitollinen. Onneksi näitä masennuksen hetkiä on melko harvoin ja ne tuntuvat menevän ohi nopeasti, kun muistaa lähteä ihmisten ilmoille.

Huoh, no niin, pitää kait valmistua työpäivää varten! Seuraavan postaukseni lupaan olevan positiivisemman sävyinen ;)

Lunta

2011-12-06T10:45:00.000+02:00

Viimein saatiin eteläsuomeenkin ensilumi ja sopivasti näin itsenäisyyspäivän kunniaksi :)

Pitäisi siivota, kummitäti ja vanhemmat tulevat myöhemmin kahville. Eilen yritin tehdä kanapizzaa, tai siis teinkin, mutta mielestäni maustamastani kanasta tuli sen verran mautonta etten kehtaa tarjota sitä -muuten menee vielä kokkausmaine ;)Asiahan luonnollisesti korjataan kaupan kekseillä ja pullapitkolla... *köh*

On kyllä niin pohjattoman vetelä olo. Heräsin jo aikaisin kuudelta, mutta loppujen lopuksi aamupuuhasteluiden jälkeen löysin itseni makaamasta sängyllä Aku Ankka pinon vierellä.Rakastan muuten Akuja <3 Tilaan varmaan kyseistä lehteä koko lopun ikäni, myös vanhainkotiin. Itseasiassa yritin jo lopettaa tilauksen ja siis lopetinkin! Tästähän seurasi pienimuotoinen ahdistus, kun mietin miten pärjään ilman joka keskiviikkoista ystävää, snif. No onneksi reippaan kuuloinen nuori mies soitti ja pelasti tilanteen! "Huomasimme, että olet lopettanut aku ankka lehden tilauksen, mutta mites olisi, nyt olisi todella hyvä tarjous... eli jatketaanko? Muutenhan viimeinen lehti tulee sitten lokakuun lopussa." Minä: "No en taida nyt tällä kertaa." (yritin pysyä lujana samalla kun kauhulla ajattelin marraskuuta ilman huono-onnista ankka ystävääni) "Mutta kaupanpäälle saisit vielä akun vuosikerta kirjan, siis näitä ihan ensimmäisiä akuja koko kirja?" Hetken hiljaisuus. "No, pistä nyt sitten tulemaan!" Kyllä... Olen heikko ja minulla on addiktio... Viikonloppuni kohokohta oli, kun isä toi vintiltä kassillisen akuja joita en ollut lukenut vuosiin. (Joku voisi tässä kohtaa pohtia, pitäisikö minun hankkia elämä? Totean tähän, että elämää ei ole ilman akua, piste.) Pisteet muuten vielä tälle lehtimyyjälle, joka rehellisesti suositteli aina päättämään tilauksen kerran vuodessa niin voisi soittaa taas uutta tarjousta! :D

No niin... se siis Akusta...toistaiseksi... Montakohan kertaa jo mainitsin tuon nimen? No, jokuhan voi aikansa kuluksi vaikka laskea.

Olen ollut laiska, salille saan itseni ehkä kerran viikossa, nyt olisi esim. hyvä tilaisuus mennä, mutten jaksa..., ei huvita, olen kuin löysä makaroni... tunnen kuinka ihanat lihakseni ovat sulaneet, käsivarret ovat suorastaan kuvottavan pehmeät ja kaiholla muistelen viime keväistä olemustani... Eilen join suruuni Dr. pepper limua, siis sitä kirsikkaista sokerihötöä. Se maistui kummallisen hyvältä vaikka väitän, etten ennen sietänyt mokomaa. Miksi sitten edes ostin sitä? Syytän amerikkalaista meseystävääni, joka aina säännöllisin väliajoin muistaa höpista Dr. pepper limonaadista ja sitten menen kauppaan ja mietin, josko se nyt maistuisi jo paremmalta? Ja kieltämättä! Ilmeisesti pitää paikkansa, että kun maistat jotakin tarpeeksi monta kertaa niin makuaisti muuttuu suopeammaksi sitä kohtaan tai jotakin... Siis ehkä jo ensikerralla kun manipuloituna löydän itseni kaupanhyllyjen välistä nostamassa tuota kirsikkaista sokerikolaa koriini niin juodessani jo totean kuinka itseasiassa rakastan sitä! Ja seuraavaksi olenkin jo blokissani kirjoittamassa oodia Dr. pepperille. -Mahdollisesti...

Tämän sairauteni myötä minusta, joka ennen on siis rakastanut sulaa yksinäisyyttä, on tullut jonkinlainen yksin ahdistuja. Nyt olen ollut kaksi päivää kotona yksin, ajattelin, että vanhemmat varmaan jo kyllästyvät katselemaan minua jatkuvasti nurkissaan ja varovasti tiedustelinkin asiaa sunnuntaina. Eilen isä soitti vielä vakuuttaakseen, että totta kai olen aina tervetullut omaan kotiini. Poikaystävälläkin on ollut melko hektistä aikaa koulun kanssa ja näemme melko harvoin. Nyt ahdistuskourissani jo avauduin varovasti asiasta, kokoajan vaan ramppaavat viikonloppuna veljensä kanssa mökkiä remontoimassa ja sitten on jotkut hemmetin pikkujoulutkin ja minä vaan täällä ryven itsesäälin kourissa Aku Ankkojen ja Dr. pepperin seurassa :D No joo, hyvähän se on, että saavat paikkoja kuntoon niin on mukavampi ensikesänä.
Viime aikoina olen ollut niin herkällä päällä, että olen jopa itkenyt kun erehdyksissäni katsoin Kauniita ja Rohkeita. (siis tästähän ei saisi puhua kellekään, onhan se jo niin noloa!) Kerroin nyt kuitenkin ja nyt vähän hävettää, silti aijon rohkeasti julkaista tämän! Hah!

Niille jotka lukevat tarinoitani ja miettivät miksi se idiootti ei voi nyt oikeasti jo päivittää, voin sanoa, että... No,itkin mm. katsoessani kauniita ja rohkeita! Se kertoo hyvin herkästä mielentilasta, joka mahdollisesti kaipaa syvällistä terapiaa (Tässä kuvaan astuvat jälleen Aku Ankka ja Dr. pepper! TaDaa!) Valmistautukaa siihen, että nämä kaksi tekevät yllätyshyökkäyksen jonkun hahmoni elämään...

Uh... Istun tässä tukka sekaisin, ylisuuret olohousut päällä ja kauhtunut villapaita, minun pitäisi kai oikeati nyt alkaa tekemään jotakin itselleni ja kämpälleni jottei vieraani pelästy henkisen tilani kuntoa. (Nämä muuten ovat niitä hetkiä, kun olisi kivaa olla vaikka joku Harry Potter, taikoisi vain kaikki järjestykseen!)

Sirilimpsis ja silleen! (Luojan kiitos BB:kin loppuu pian :D)

Niin paljon mahtuu yhteen vuoteen.

2011-12-04T08:26:00.000+02:00

En ole päivittänyt blogiani kuukausiin =_= No niin, jos taas yrittäisi ryhdistäytyä!

On tosiaan ollut melko uskomaton vuosi takana, lopetin yrittäjänä, olin palkallisena puolivuotta ja päätin palata takaisin yrittäjäksi. Olin töissä isommassa kampaamossa, jossa meitä työntekijöitä oli vaihtelevasti 10-15 välillä. Aluksi olin innostunut joskin hieman hämilläni hälinästä ympärilläni, hiljalleen innostus laski ja jatkuvaan hälinään en oikein täysin sopeutunut, tuntui että on jatkuvasti kiire ja voi se väsymys... Se uskomaton väsymys! Kesällä en jaksanut oikein urheillakaan kunnolla, harmitti kun ei ollut kunnon lomaa eikä työ loppua kohden ollut kovin kannustavaa. Työmäärästä huolimatta palkka pysyi aina samana, millä on toki hyvätkin puolensa, mutta omassa tapauksessa huomasin motivaation laskevan kuin lehmänhäntä.

Epäröin palata takaisin yrittäjyyteen, mutta lopulta tein sen valinnan ja ehkä parempi etten odottanut päätöstäni pidempään, sillä jos olisin tiennyt silloin mitä tiedän nyt en ehkä olisi uskaltanut tehdä tuota pelisiirtoa. Ehdin toimia peräti kaksi päivää yrittäjänä, kun omituiset puutumisoireet veivät lääkärin puheille. Noita puutumisoireita ja jalkojen pistelyitä on ollut pidempäänkin, mutten osannut epäillä sairautta. Nyt oli koko vasenpuoli kropasta kumman tutuinen, käsi jotenkin jäykkä ja heikon tuntuinen. Oli hieman vaikea leikata hiuksia moisella apukädellä, mutta jotenkin onnistuin sen kuitenkin tekemään niinä kahtena päivänä. Kolleeka lopulta kannusti menemään lääkärin puheille, kun olin valitellut omituista oloani ja kummallisia oireita.

Ensin menin päivystykseen terveyskeskukseen ja sieltä lääkäri antoi lähetteen neurologille. Taisimme saapua noin viiden aikaan iltapäivällä sairaalaan poikaystäväni kanssa, jossa kaksi kandia sitten haastatteli minua ja tekivät muutamia testejä. He sanoivat lopuksi jututtavansa vanhempaa lääkäriä, että miten toimitaan jatkossa. Itsehän kuvittelin pääseväni pian kotiin, että mahdollisia lisätestejä tehtäisiin vasta myöhemmin, kuvittelin, että oireet mahdollisesti aiheutuvat siitä, että olen vain niin jumissa. Seurasi pitkä odotus! Olin nälkäinen ja hieman kiukkuinen, kuulemma ei saanut syödä kun verikokeet piti ottaa ja se tapahtui noin kolmen tunnin odottelun jälkeen, kymmeneltä illalla haettiin magneettikuvaukseen ja senkin jälkeen uskoin lähteväni kotiin yöksi. Lisää odottelua, poikaystävälle totesin että hän voisi kyllä lähteä jo kotiin, kun niin myöhään menee, että pääsenhän sairaalasta kyllä taksillakin. Hän päätti jäädä, mikä kieltämättä lohdutti.
Vasta keskiyöllä lääkäri tuli hakemaan sivummalle juttelemaan, kyllähän siitä jo arvasi, että nyt ei ole kaikki hyvin! Tiedättehän, kun ne kaikissa elokuvissa jne. johdattelevat siihen pieneen huoneeseen kertoakseen huonot uutiset -pelottavaa...

Istuuduttuani, lääkäri kysyi olenko kuullut MS-taudista ja itkuhan siinä heti pääsi, väsytti ja oli nälkä ja olihan se melkoinen shokki! Lääkäri lohditti, että ei tässä mitään hätää, nykyisin on jo niin hyvät ennusteet, etkä sinä varmasti pyörätuoliin joudu. Pyytelin hämilläni itkuani anteeksi, selittelin että kun on niin nälkäkin... Lääkäri totesi lopuksi, että minun on jäätävä sairaalaan yöksi ja että otettaisiin vielä selkäydinpunktio.

Vaikeinta oli ehkä mennä takaisin poikaystävän luokse kertomaan, että joudun jäämään sairaalaan. Olisin halunnut olla itkemättä, mutta eihän siitä mitään tullut ja soperrellen onnistuin mainitsemaan MS-epäilystä. Myöhemmin poikaystäväni sanoikin, että tuntui hirvittävän pahalta joutua jättämään minut sinne yksin.

Päivystysosasto oli jotenkin karu, mieshoitaja johdatteli vuoteelle, joka oli eristetty verhoilla lukuisista muista. Sängyllä odotti ne sairaalavaate hirvitykset, jotka piti vaihtaa ylle. Tämä mies tuntui eritoten olevan jotenkin kiusaantunut itkemisestäni ja totesi hieman tökerön kuuloisesti, että ei tässä mitään itkemistä ole ja sanoi palaavansa myöhemmin. Sain vaihdettua vaatteet ja istuin sängyllä nyyhkimässä, ei oikein henkeäkään saanut ja yritin epätoivoisesti hiljentää itseäni, etten häiriköisi muita potilaita. Aika, jonka istuin sängyllä odottamassa tuntui hirvittävän pitkälle. Pelotti ja ahdisti, ei oikein tiennyt mitä tapahtuu ja milloin tapahtuu. Murehdin, että miten nyt töiden käy, mitä sanon asiakkaille ja millon voin palata töihin. Murehdin raha-asioista, tulevasta, taisin kirota sitäkin miksi palasin yrittäjäksi. Lähettelin vanhemmille ja työkaverile viestit ennen kuin suljin kännykkäni.

Lopulta tultiin sanomaan, että selkäydinpunktio tehtäisiinkin vasta aamulla ja että parempi koettaa nukkua. Sain leipää ja maitoa. Sairaalahousut olivat niin isot, että olivat pudota päältä, en osannut kiristää niitä, taisin olla liian hermostunut. Yö oli ihan kaamea, levoton. Sänky oli epämukava, päätä särki ja nenä oli itkusta tukossa, taustalla vaikersi toinen potilas. Aikaisin aamulla avasin kännykän ja luin viestit. Äiti pääsi käymään, kun on samassa sairaalassa töissä, lohdutti kyllä nähdä häntä! Hetken tunsin itseni kuin pieneksi lapseksi, joka tarvitsi vain äidin halausta. Isosiskokin soitti ja itkettiin molemmat puhelimessa.
Selkäydinpunktio ei lopulta ollut niin kivulias kuin pelkäsin. Sen jälkeen aloin hieman rauhoittua ja pääsin osastolle, pyörätuolin kyydissä. Tuntui jotenkin hassulle istua siinä kyyditettävänä. No kokemushan sekin!

Osasto oli huomattavasti miellyttävämpi paikka, pääsin neljänhengen huoneeseen ja sain vuoteen ikkunanvierestä, josta oli todella kauniit näköalat. Lääkäri tuli juttelemaan ja kertoi mitä on odotettavissa. Ainakin kaksiviikkoa sairaslomaa ja sairaalassa luultavasti useampi yö, mikä oli yllätys. Tämä lääkäri oli kuitenkin todella miellyttävä, puhui rehellisesti ja rauhallisesti asioista ja enää ei mahdollinen sairauteni tuntunutkaan niin hirvittävän pelottavalta. Hoidot kehittyvät jatkuvasti ja ennuste ei ole niin synkkä kuin se olisi ollut esimerkiksi 30vuotta sitten. Vielä ei voi sanoa, miten sairaus omalla kohdallani etenee ja toisaalta turha sitä on etukäteen murehtiakaan. Voi olla, että voin hyvinkin pitkään jatkaa omalla alallani, mutta lääkäri kehoitti jo valmiiksi miettimään varasuunnitelmaa ja niin olen tehnytkin.

Olen aika hyvin hyväksynyt tämän sairauden. Vielä ei ole diagnoosia, mutta uskon jo itsekin vahvasti sen olevan MS. Kaikesta mitä oireet olisivat voineet olla, tuntuu tämä aika pieneltä niiden rinnalla. Yhdellä huonetoverillani oli syöpä ja toisella aivoverenvuoto takana, kun vertaa niin tuntuisi typerältä surkutella omaa kohtaloa. Uusi magneettikuvaus odottaa muutaman viikon päässä, ennen joulua. Tammikuussa saan luultavasti kuulla "tuomion"

Välillä toki tulee ahdistuksen hetkiä ja se taitaa olla luonnollista. Sitä ymmärtää nyt entistä paremmin elämän rajallisuuden ja sen että joistain haaveista on vain luovuttava. Kuitenkin on jatkettava eteenpäin, liikunta ja oikea ruokavalio on nyt entistä tärkeämpiä ja niiden avulla voin mahdollisesti pitää sairauden kurissa pidempään. Nyt ymmärrän myös sen miksi olen ollut väsynyt niin pitkään. Omalla tavalla on myös helpottavaa saada jokin nimi omituisille oireille.

Hei, mutta näillä mennään eteenpäin eikä lannistuta! :)Onneksi itsellä on niin mahtava perhe ja läheiset joiden tuki on ollut ja tulee olemaan todella tärkeä apu.

Lukijoilleni tahdon sanoa, ettei huolta, aion jatkaa kirjoittamista ja toivottavasti pian hieman nopeammalla aikataululla, nyt kun alan jo sopeutua hiljalleen tähän ns. uuteen elämääni.

Rauhallista joulunodotusta kaikille! =)

Tiukkaa treeniä

2011-02-26T05:48:00.000+02:00

Viimeisiä päiviä viedään yrittäjänä! Tänään ja maanantaina olisi viimeiset asiakaspäivät jolloin toimin vielä toiminimellä (ainakin toistaiseksi) Ja ensiviikolla olisi sitten vapaata. Jälleen saa pakkailla kamoja kellariin ja voi sitä värituubejen määrää... =_= Pitää ilmeisesti alkaa väkisin värjäillä kavereiden hiuksia random väreillä vain että pääsisi tuubeista eroon, lol. No, kyllähän ne onneksi joitakin vuosia vielä säilyvät :)

Isäkin saa taas autotalliinsa kampaamohärveleitäni, kun juuri saatiin edellisíä myytyä ja hetken isä jo ehti iloita vapautuneesta tilasta. No, toivottavasti näille viimeisillekin löytyy ostaja ennen pitkää.

Aloitin nyt kunnon tehotreenikauden, tarkoitus olisi saada lihaksia erottumaan paremmin, mutta ei nyt mitenkään hullulla tavalla. Ruokavaliossa kiristellään terveellisesti ja joka päivälle on jonkinlaista liikuntaa, on ollut rasvanpolttoa, sisäpyöräilyä, kuntosalia ja syvävenyttelyä, juoksumatolla huitomista ja kävelyä. Syvävenyttelyyn taidan vain olla liian levoton, yritin mutta ajatus harhaili täysin vääriin suuntiin ja muiden kovaääninen ulos ja sisäänhengitys meinasi lähinnä alkaa naurattamaan :D Vaikka siis oikeinhan he tekivät, itse en vain... No, olin tässä lajissa surkea! Yläkerrassa oli samaan aikaan kovaääninen ja varmasti hyvin hikinen crossingtunti meneillään ja kuuntelin lattian läpi kantautuvaa jumpsutusta ja ohjaajan kannustushuutoja samalla kun haaveilin olevani mieluummin kyseisellä tunnilla hikoilemassa muiden jatkona. No, venyttely on hyvästä, mutta luulen että jatkossa teen sen mieluummin kotona tai lyhyenä jumppien ja salitreenin jälkeen.

Ensiviikolla pääsee zumbailemaan pariin otteeseen, se on hauskaa ja kyllä, siihen jää helposti koukkuun! Hiihtämässä en ole tänätalvena käynyt vielä kertaakaan ja hävettää kun on vielä ollut näin hyvä talvi siihen! Mutta tuo kylmyys, tuo järjetön kylmyys...hrrr... Yhtenä aamuna mm. kävelin muutaman kilometrin matkan poikaystäväni luolta kotiin -27C pakkasta, 35min kävelyä ja tuntui että naama irtoaa! Olinkin melko hupaisa näky kun viimein pääsin kotiin ripset ja kulmakarvat mukavassa jäähuurteessa :D Ei terve ja oikeastiko ihmiset vielä hiihtää tuossa viimassa? Katsos, taas harhailen aiheesta, jos sellaista alun alkaeen olikaan? Äh, no kunhan höpötän jotakin... Ensiviikolla kuulemma lauhtuu, tosin joku sanoi, että oli vastaaasti luvattu lumisadetta *huoh* Eikö voisi jo oikeasti tulla kevät? Siis ei enää lunta! Kiitos nam!

Ensiviikolla pitää yrittää keskittyä kirjoittamiseen myös, nämä yrityksen keskeyttämisasiat ovat vallanneet ajatukseni täysin ja keskittyminen on ollut vaikeaa. Jospa se tästä... Mielenkiinnolla odotan muutaman viikonpäästä alkavaa uutta työtä, paljon enemmän työkavereita, vilkkaampi liikepaikka, toivottavasti sinne sopeutuu nopeasti :)

Nyt iski väsymys, heräsin taas järjettömän aikaisin ja yöllä heräilin muutamaan otteeseen, kun yläkerran naapureilla oli jotkin bileet ja siellä jotkut kundit innostuivat viheltelemään, mölyämään ja paukuttamaan ovia =_= Eikö yöllä voisi edes vähän ajatella naapureita? No, onneksi muuten tämä on melko rauhallinen kerrostalo ja myönnettäköön, että viimeaikoina olen muutenkin ollut hyvin levoton nukkuja, herään muutamia kertoja yössä ja usein on pakko tulla olohuoneeseen katsomaan vähäksi aikaa telkkaria ennen uutta yritystä. Parhaiten nukun silloin kun poikaystävä on vieressä, mikä on ollut minulle: entiselle parisuhde ahdistujalle hämmentävä huomio :D Ilmeisestikin tässä on kyse jostakin turvallisuudentunteesta :)

No mutta se tästä väsyneestä ja päättömästä höpinästä, jospa sitä yrittäisi vielä nukkua hieman ennen töihinmenoa jotta jaksaisi sitten iltapäivällä mennä myös salille!

Muutoksia

2010-09-18T05:25:00.001+03:00

Viimeinen kuukausi omassa ensimmäisessä yrityksessä. Eilen oli viimeinen asiakaspäivä liikkeessäni ja nyt alkaa koko viikonlopun kestävä tyhjennys ja siivousprojekti. Moni on kysynyt josko mieleni on haikea, eräs toinen yrittäjä sanoi, että häntä itketti luopuessaan ensimmäisestä liikkeestään, itse en puolestani tunne moista haikeutta, ehkä se iskee avaimia luovuttaessa, ehkä ei.

Oma oloni on tällä hetkellä lähinnä helpottuneen innostunut; kohti uusia tuulia! En koskaan suunnitellut jääväni kyseiseen paikkaan liian pitkäksi aikaa, neljä vuotta tuntuu sopivalta, se on ollut eräänlainen oppikoulu enkä kadu sen läpikäyntiä, ainoa mitä kadun on nuoruuden typeryyksissä tehtyjä turhia hankintoja, toisaalta, olkoon ne oppirahoja! Monella tässä iässä on kuitenkin samansuuruinen opintolaina tai autolaina maksettavana, minulla se on yrityslaina. Olin kuitenkin vasta täyttämässä 23, juuri koulusta keväällä valmistunut, kun astuin yrittäjän saappaisiin, ei silloin voi kaikkea tietää. Jos joskus päätän laittaa taas oman yrityksen pystyyn, tiedän paremmin mitä kannattaa tehdä (/hankkia)ja mitä ei.

Nyt maailma on jälleen avoinna! Oma liike on kuitenkin melko kahlitseva, ei sitä jätetä noin vain ja lomia ei tosiaan juurikaan ole. Parisuhteiden ylläpitäminenkin tuntui tuona aikana melko vaikealta, ajatukset pyörivät liikaa yrittäjyydessä ja omantilan merkitys vapaa-aikana oli suuri, jotenkin sitä halusi töiden jälkeen olla hiljaa omien ajatusten parissa. Ahdistuin herkästi, kun olisi joku pitänyt päästää lähemmäksi, etenkin joku jonka käsitys yrittäjyydestä oli täysin eri kuin mitä se tosiaan on. Moni oikeasti kuvittelee yrittäjän olevan automaattisesti varakas! Heh, oma alani varakkuuden keräämisellä on ainakin väärä, saisi omistaa jonkun hillittömän liikeketjun ensin ja tehdä järjettömästi töitä sen eteen. Arvostan itse vapaa-aikaa enemmän kuin rahaa.

Nyt tuntuu taas parisuhdekin mahdolliselta ajatukselta, entisen poikaystäväni kanssa olemme jälleen lähentyneet. Etenkin kaiken tämän muuttostressin keskellä tuntuu mielettömän hyvälle päästä tutun ihmisen kainaloon. Meilläkin on jo historiaa takana, lapsuuden leikkitoveruudesta asti ja ehkä siksi itseni on helpompi päästää kyseinen ihminen lähelle, luotan häneen ja tiedän, ettei hän ikinä tahallaan satuttaisi. Onneksi sain vielä uuden mahdollisuuden! Joskus ihminen on vain niin sokea sille hyvälle mikä on.

Parisuhteessa liiallinen mustasukkaisuus ja kontrollointi on pahinta. Edellisessä suhteessani tunsin "tukehtuvani" jo alkumetreillä. Yritin kyllä selittää kyseiselle miehelle useaan otteeseen, että minun on vaikea päästää helposti lähelle ja monesti hän vakuutteli ymmärrystään, mutta ei se käytöksessä näkynyt! Itse olin taas typerä, kun en kuunnellut omia vaistojani ja yritin väkisin pysyä suhteessa jonka koin jo alkujaan ahdistavaksi. Uskon, että oma pidättyväisyyteni sai hänet "puskemaan päälle" entistä kovemmin. Tuli mm. pukeutumiseenkin liittyvää kommenttia: ei saanut olla liian paljastavaa. Epäilyksiä, että saattaisin pettää, mitä en koskaan ole tehnyt, enkä tekisi! Emme vain ymmärtäneet toisiamme, olimme liian erilaisia. Noh, en viitsi yksityiskohtaisesti kaikkea käydä läpi ne ovat niin henkilökohtaisia asioita, se on ollutta ja mennyttä nyt ja minussakin on omat vikani niin kuin kaikissa.

Palatakseni elämänmuutokseen. Tulevaisuus näyttää nyt positiiviselta, minusta on ihanaa kun ei tiedä varmasti mitä ensivuosi tuo tullessaan! Eihän sitä siis koskaan, missään tilanteessa voi varmasti tietää, mutta tuossa liikkeessäni se kuitenkin kulki sellaista samaa kehää, josta ei oikein eteenpäin olisi päässyt. Seuraavana viikonloppuna menen eräälle liikuntakurssille, jännittää hyvällä tavalla. Vuoden olen haaveillut jonkinlaisesta muutoksesta ja nyt niitä alkaa tapahtua, kun olen laittanut tapahtumaan, aina voi puhua ja haaveilla, mutta pelkästään sillä ei mikään muutu. Ison kiitoksen kyllä soisin vanhemmilleni, jotka ovat aina kannustaneet ja auttaneet, en usko, että olisin uskaltanut puoliakaan ilman heidän tukeaan. Ilman heitä, en olisi uskaltanut yrittäjäksi ja vaikka nämä neljä vuotta ovat olleet haastavia, niin en tosiaan kadu niitä! Itsevarmuuteni on kasvanut huimasti ja jo siitä syystä voin kannustaa kaikkia yrittäjyydestä haaveilevia toteuttamaan sen, kun vain muistaa, että helppoa se ei aina ole, palkitsevaa kuitenkin :)

Kello on 6.16 aamulla ja merkintäni on melko rönsyilevä, laitan sen aikaisen aamun piikkiin! :D Yöunet ovat olleet melko katkonaisia viime viikkoina, on vain niin paljon mietittävää ja järjestettävää, onneksi piakkoin asiat rauhoittuvat ja voin keskittyä myös paremmin rakkaiden tarinoideni kirjoittamiseen

Kesäväsymys

2010-07-22T12:57:00.000+03:00

En ole bloggaillut mitään kuukausiin, jos nyt kokeilisi.

En ole niitä ihmisiä jotka osaisivat nauttia näistä helteistä, en lainkaan. Asia voisi olla toinen jos olisi varaa pitää kunnon lomaa, mutta kun ei ole. Pätkiä siellä täällä, yllättäviä yrityksen menoeriä. Liikkeessä on kuuma, tarkkaa mittaria ei ole mutta varmasti yli 30 astetta, väsyttää, töiden jälkeen ei oikein jaksa mitään. En ole auringonottotyyppiä, keväämmällä nautin kyllä lukemisesta ulkona terassillani, mutta nyt on vain niin pirun kuuma... Kärsin oikeastaan lievästä kesämasennuksesta, kesällä kun kaikilla pitäisi olla kivaa ja itselläni ei vain ole. Tulee syyllinen olo kun istuu sisällä kirjoittamassa, kun pitäisi tyyliin olla rannalla tai palvomassa kesää muilla tavoilla, muina vuodenaikoina samanlaista oloa ei tule. Odotan syksyä! Raikkaita ilmoja! Sataisi edes kunnolla vettä pari päivää putkeen... Älkää tuomitko te kesäihmiset :)

Ajattelen kaiholla myös lapsuudenkesiä jolloin osasi nauttia, oli lomaa ja tekemistä. Nyt olen syksyllä luopumassa omasta liikkeestäni ja menen vuokratuolille lähialueelle, olen myös ilmottautunut kuntosaliperusohjaajakurssille syksyllä ja ensivuonna tarkoitus olisi työn ohella opiskella urheiluhierojaksi. Uskon, että ensikesänä en koe tällaista melankoliaa kuin nyt. Alkuun kun tein päätökset muutoksesta olo oli innostunut ja energinen, mutta nyt... lasken vain päiviä vuokrasopimuksen päättymiseen; vielä reilu pari kuukautta...

Oloa voisi ehkä verrata siihen, että olet tehnyt päätöksen katkaista raskaan parisuhteen, hyviäkin hetkiä on ollut, mutta päälimmäisenä olet vain ollut stressaantunut, jonka tunnistat vasta kunnolla, kun olet erouutisen sanonut ääneen. Mutta sitten pitääkin katsella toista vielä kolmen kuukauden ajan ennen kuin pääset vapauteen! Vähämmästäkin masentuu, lol, etenkin näillä helteillä...

No niin ja takaisin työnpariin...

Ihana lauantai

2010-02-27T06:42:00.000+02:00

Viimein! *huokaa onnellisena* Viikko tuntui älyttömän pitkältä, eilen mennessäni töihin koin taas "mukavan" yllätyksen, joskin en tiedä pitäisikö enää olla yllättynyt, tämä kun oli jo neljäs kerta tänä talvena! Vessan ilmanvaihtoputkesta tiputteli siis vettä lattialle ja sitä oli jo yön alla tullut sen verran että se lainehti pidemmälle kylpyhuoneeseen. Huoltomiehiä on rampannut useamman kerran liikkeessäni (onneksi lasku menee vuokranantajalle) ja sinne piti taas soittaa. Ensimmäisenä paikalle tuli sähkömies jonka oli siis pitänyt jo kuukausi sitten asentaa jotakin putkeen, lämmitin? No jotain kuitenkin, (ei blondi ymmärrä) :D Hän ei ollut siis tietoinen soitostani. No lopulta paikalle saatiin myös vähäsanainen putkimies. No vessaahan ei voinut käyttää, - ihanaa. Enpä uskaltanut paljon syödä tai juoda mitään tästä syystä, kerran oli kuitenkin pakko käydä viereisessä pizzeeriassa ettei kasvaisi kupla otsaan :D

Putkimies teki töitä koko päivän, välillä sähkömies ja tämän apulainen ja vielä joku neljäs ukko kävivät paikalla. Iltapäivällä oli jo hirveä nälkä, ajatus katkeili ja oli vaikea pitää keskustelua yllä asiakkaan kanssa, mutta onneksi hän hoiti puhumisen suurimaksi osaksi. Puhelimeenkin meinasin vastata jotain ihan omituista; yrityksen perustaminen? Josta siis olisin seuraavaksi puhunut asiakkaalleni, onnistuin keskeyttämään itseni sanoissa; yrity- ja äkkiä vaihdoin, rupesi naurattamaan, mutta hillitsin itseni ja asiakas puhelimen toisessa päässä ei asiaa kommentoinut :D

Lopulta putkihomma ilmeisesti oli valmis, mies pakkasi kamppeensa ja lähti; sanaakaan sanomatta. Siinä sitten hetken ihmettelin että tulevatko ukot vielä takaisin vai voinko lähteä kotiin. Viereisen pizzerian työntekijä tuli kysymään haluanko perhepizzan jonka oli vahingossa tehnyt ja joka menisi muuten roskiin, armoton nälkä, tarvitseeko edes kysyä mitä vastasin? Lol. Otin pizzan kainalooni ja lähdin kotiin. Matkalla kävin ostamassa punaviiniä, katsoin että ansaitsin hemmottelua.

Tämä dieetti oli kyllä hölmö kokeilu, paino kyllä laski mutta sain flunssan oireet enkä ihmettele; pitkät työpäivät, kuntoilua ja vain 850-950 kaloria päivässä; ei kovin terveellistä touhua. Paino aamulla jopa pizzan ja muutaman viinilasin jälkeen oli 52,5, olen varmaan viimeksi yläasteella painanut yhtä vähän... Noh, enköhän kompenssoi menetystä nyt viikonlopun aikana *nauraa*

Kohta tarkoitus mennä jumboon sen jälkeen vanhemmille syömään. Pitäisi siivota tänään, en vain millään jaksaisi. Pakko myös päästä takaisin kirjoittamiseen kiinni, lupailin Nirkalille kirjoittaa Foreigners tarinaa, muutama lukija sitä on myös kysellyt. Työkoneelta voisin käydä hakemassa lapsellisten leikkejen puoliksi kääntämäni osan jotta saisi senkin ensiviikon aikana julkaistua. Niin paljon tekemistä niin vähän aikaa, pöh. Typerä kurkku kutisee ja kiroan oman typeryyteni ja dietin. Älkää kokeilko kotona! lol.

Hiihtolomaviikko

2010-02-25T05:58:00.001+02:00

Loma on mukava asia. Yrittäjänä lomat ovat kuitenkin aika naurettavia; yleensä pitkiä viikonloppuja siellä täällä kun tilaisuus on, kokonainen viiko on jo juhlaa! Kaksiviikkoa olisi jo todella juhlaa! No Jokatapauksessa koululaisilla on nyt loma, se on kiva heille ja minä olen kateellinen :D Töissä on kiire se on tietenkin hyvä koska raha on tarpeen, mutta valitsimpa taas hyvän viikon diettikokeilulleni, no tavallaan se on hyvä kun ei oikein ehtisikään syödä se on napattava suuhunsa mitä kerkeää ja nuo nutrilett patukat toimivat siinä ihan hyvin, mutta kroppa huutaa energiaa!

Tämän viikon mieliala; väsynyt, hermo hieman kireällä pitää koittaa hymyillä. Kireyttä kävin purkamassa eilen salilla mutta noh, aika väsynyttä treeniähän se oli, hampaat irvessä koetin hakea jotain zen olotilaa samalla kun ajattelin miten hyvältä pizza maistuisikaan tai edes pala paahtoleipää. Törmäsin salilla myös jälleen itseäni ärsyttävää ilmiöön; ihmiset jotka tulevat paikalle juoruamaan. Tilanne on siis tämä, kaverukset tulevat salille ja laiskasti kiertävät laitteelta toiselle ja aina välillä on pidettävä noin 10minuutin jutustelutaukoja istuen kuntoilulaitteilla ettei niihin vaan pääse kukaan muu (siis juttelu ja treenaaminenhan ei onnistu yhtäaikaa??). ÄRSYTTÄVÄÄ. Kuinka tehokasta treenia tällainen voi olla? Siis onhan se varmasti kiva voida sanoa käyvänsä salilla ja sitten tulla sinne istuskelemaan ja vaihtamaan kuulumisia samalla kun tekee muutaman väsyneen liikkeen.

Tällä kertaa tämä jutteleva kaveruskaksikko oli kaksi vanhempaa miestä, kyttäsin laitetta jossa toinen istui ja toinen seisoi sen vierellä, ehdin itse tehdä noin kolme eri lihasryhmää ennen kuin ukot viimein hilasivat takamuksensa muualle ja pääsin käyttämään kysyistä laitetta. Nälkäisenä treenaajana tämä ilmiö ärsytti enemmän kuin normaalisti :D *vetää syvään henkeä* No niin sainpas avauduttua.

Kotona odottikin sitten Nutrilettin jauhoinen tomaattipasta... ihanaa... Sitä mutustellessani mietin kyllä useamman kerran, että miksi hemmetissä tähän oikein ryhdyin?! Sanottakoon että Nutrilettin juustopasta oli kyllä paljon syötävämpää ja nuo vanukkaat ja patukatkin ovat ihan ok. Silti... haaveilen jo kaikesta ihanasta mitä voisin lauantaina kokata. Pidän muutenkin ruuanlaitosta.

Kello on nyt 6:20, heräsin jo puoli viisi, oli nälkä... Söin yhden paahtoleivän ja ai että se maistui hyvälle! Voisi yrittää mennä takaisin nukkumaan kun työt alkavat vasta kymmeneltä ja tarkoitus olisi illalla jatkaa kirjoittamista saksalaisen ystäväni kanssa, mesen välityksellä. Saa nähdä jaksanko valvoa, todennäköisyys on huono. Töissä on taas kiire ja näin loppuviikosta saa taas puheluita miehiltä jotka heräävät siihen että; oho! viikonloppu ja tukka pitäisi saada kuntoon kun on ne juhlatkin! Ai että kun ne aina sattuu hiipimään niin salakavalasti ne juhlat? Niin ja muuten yrittäjilläkin on oma elämä, hämmentävää ehkä, mutta vaikka kuinka kitiset siitä miten tärkeät omat menosi ovat ja että monelta lopetan työt? kai nyt sen jälkeen vielä? ja eikö nyt joku rako olisi ja kun ei näissä varmaan mene kuin ööö joku 5 minuuttia nips nips vaan! EI! Ihan oikeasti, jos sanon että tänään ei ole aikaa niin sitä aikaa ei sitten todella ole, sitä ei tarvitse kysyä uudestaan monta kertaa ja jankuttaa *huoh*

Useimmat asiakkaat ovat kyllä ihania, kiitos heille :)

No niin, viikonloppua odotellessa! Enää yksi yö perjantaihin ja sitten; ihana, ihana lauantai! :D

Ensimmäinen merkintä

2010-02-24T06:59:00.000+02:00

Olen jo pitkään suunnitellut oman blogin aloittamista ja nyt viimein sen teen. Eli tässä blogissa käsittelen aika yleisesti oman elämän asioita, kirjoittamista, joka on siis suosikkiharrastukseni, työtäni ja nyt alkuun erityisesti omaa kuntoprojektiani.

Innostuin muuttamaan elämäntapojani syksyllä 2008, syömään terveellisemmin ja lisäämään liikuntaa, rasvaprosentti on pienentynyt huimat 7%.

Olen paljon tyytyväisempi omaan kroppaan, ravinto on terveellisempää ja liikuntaan olen todella tykästynyt. Salilla tulee käytyä noin 3 kertaa viikossa ja siihen päälle kotijumpat jne. Olisi tarkoitus aloittaa juoksuharrastus kunhan lumet tuosta sulavat, en vain ymmärrä mihin tuo kaikki voi mennä! Voi olla mielenkiintoinen ja sangen märkä kevät 0_0

No niin takaisin aiheeseen. Mielenkiinnosta aloitin maanantaina Nutrilett 5 day quick startin, en oikeastaan usko tai odota painon putoavan sen seurauksena, koska itsellä pudotettaaa on enää niin vähän, mutta tämä on lähinnä testi siitä millainen olo tällaisilla atriakorvikkeilla tulee. Kirjoittajana olen utelias kokeilemaan juttuja, jos niitä voisi jotenkin hyödyntää tarinoissa *virn*

Eilinen, vaikka oli ihan tuhottoman kiire päivä, sujui melko hyvin näillä korvikkeilla. Lisäsin kuitenkin siihen yhden banaanin. Nälkäisenä tulen vain vihaiseksi ja sitä ei kukaan jaksa katsella :D Oikeastaan tässä suhteessa olen kuin vähän siitä yhdestä mainoksesta kun mies tulee happamana ja nälkäisenä kotiin, kitisee ja vinkuu kunnes saa ruokaa ja muuttuu kuin täysin eri ihmiseksi. Äitini mukaan olin jo vauvana sellainen. Vanhemmat joutuivat illalla keittämään vellin valmiiksi ja laittamaan villasukkaan jotta se pysyisi lämpimänä (mikroa kun ei tuolloin ollut) että kun pikkuinen 'päivänsäde' (eli minä) avaisi silmänsä niin tuttipullo olisi jo vikkelästi huulilla, jos näin ei tapatunut alkoi kuulemma pirunmoinen huuto *nauraa*. Jos verensokerini siis laskee väsähdän täysin ja kitisen läheisimmille, kun mikään ei tunnu sujuvan. Vielä nykyisinkin äitini joskus varustautuu yhteisiin ostosreissuihin varaamalla pienen suklaapatukan laukkuunsa tai yleisemmin ehdottamalla kahvila/ravintolareissua väliin, herttaista :D

Ja jälleen palatakseni aiheeseen! Jumppasin myös aamulla ja kävelin työmatkat niin katsoin pienen lisäenergian erittäin aiheelliseksi. Myös aamulla nautittavaan suklaapirtelöön lisäsin ruisleseitä ja muutaman lusikallisen maitorahkaa. Vielä kolme päivää jäljellä. Lauantaina on oma herkkupäivä ja siitä en luovu Perskules! :)